Haemme kokoaikaista projektiasiantuntijaa Joensuuhun.
Ammattiin ja työelämään ESR+ -hankkeessa kehitetään työllistymistä edistävä valmennus, jonka tavoitteena on vastata Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin järjestämällä pienryhmä- ja yksilövalmennusta sekä tuettuja ammatillisia koulutuspolkuja työttömille tai työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville yli 18-vuotiaille. Lisäksi hankkeessa kehitetään opiskelijoiden erityistä tukea työelämässä oppimiseen. Hankkeen toimenpiteillä vahvistetaan työelämän osaamista sekä edistetään tukea tarvitsevien opiskelijoiden ammattiin valmistumista ja työllistymistä. Hankkeen osatoteuttajana on Ammattiopisto Luovi.
Haemme kokoaikaista projektiasiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.9.2026-31.12.2028.
Projektiasiantuntijan tehtävät:
Projektiasiantuntija vastaa asteittain etenevän, pienryhmävalmennuksesta alakokeiluun ja siitä tutkintokoulutukseen tähtäävän valmennuksen suunnittelusta ja järjestämisestä sekä toimii itse siinä ryhmä- ja yksilövalmentajana. Valmennus toteutetaan Riverian Joensuun Peltolan kampuksella. Hankkeen 2. vuonna valmennusta voidaan toteuttaa myös sellaisella Riverian kampuspaikkakunnalla, jossa on eniten työttömiä ja/tai työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia yli 18-vuotiaita.
Projektiasiantuntija tuottaa Ammattiopisto Luovin kanssa työpaikoille suunnattua käytännönläheistä ja helposti arjessa hyödynnettävää digitaalista materiaalia tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaus- ja vuorovaikutustilanteisiin.
Projektiasiantuntija vastaa hankkeen verkosto- ja oppilaitosyhteistyöstä, osallistujatietojen keräämisestä, raportoinnista, tiedottamisesta ja viestinnästä sekä tulosten jalkauttamisesta. Lisäksi hän vastaa hankkeen flat rate-resurssin kohdentamisesta sisältäen Riverian muiden asiantuntijoiden osallistamisen hankkeen kehittämistehtäviin sekä ulkopuolisten palveluiden kilpailuttamisen ja hankinnan.
Projektiasiantuntijan tehtävä on itsenäinen ja se edellyttää ratkaisukeskeistä työotetta. Ty