*Kiertäviä tuntiohjaajia iltapäivätoimintaan, Tampere**
Haluatko tehdä merkityksellistä työtä lasten parissa - työssä, jossa yksikään päivä ei ole samanlainen?
Meillä pääset käyttämään luovuuttasi, rakentamaan turvallista arkea ja olemaan osa kasvavaa iltapäivätoiminnan kokonaisuutta.
Olemme toteuttaneet laadukasta iltapäivätoimintaa jo vuodesta 2015 lähtien. Toimintamme kasvaa ja tällä hetkellä järjestämme sitä Tampereella, Ylöjärvellä ja Kangasalla - tulevana syksynä jo yhteensä kahdeksassa toimipisteessä. Nyt etsimme reippaita ja innostuneita kiertäviä tuntiohjaajia YMCA:n iltapäivätoimintaan!
*Toimipisteet**
*Tampereen koulut Olkahinen, Messukylä, Vuores, Tammela, Normaalikoulu ja Talvitie. Erikseen sovittuna lisäksi Kangasalan Vatialan koulu ja/tai Ylöjärven Siltatien yhtenäiskoulu.**
*Tehtäväsi**
Iltapäivätoiminta on 1.-2.-luokkalaisten lasten koulupäivän jälkeen tapahtuvaa ohjattua vapaa-ajan toimintaa. Toimintamme on suunnitelmallista, turvallista ja monipuolista.
Työssäsi:
toteutat päivittäistä toimintaa yhdessä tiimin kanssa
osallistut lasten ohjaukseen, ulkoiluun ja välipalatilanteisiin
teet yhteistyötä koulun henkilökunnan ja huoltajien kanssa
Toimipisteesi vaihtelee tarpeen mukaan
Toimipisteissä työskentelet osana tiimiä.
*Työsuhde**
Työsuhde on määräaikainen ajalla 4.8.2026-18.12.2026. Työsuhteen jatkamisesta keväälle 2027 voidaan sopia erikseen.
*Työaika**
Työtunteja tarjolla 18-25 h/viikko
Töitä on maanantaista perjantaihin. Työtunnit sijoittuvat klo 12:00-17:00 välille.
Koulujen loma-aikoina meillä ei ole tarjota töitä.
Tämä työ sopii loistavasti esim. opiskelijalle tai osa-aikaista työtä etsivälle.
*Toivomme sinulta**
Aitoa kiinnostusta työskennellä lasten parissa
Soveltuvaa koulutusta tai kokemusta alalta
Kokemusta lasten kanssa työskentelystä, erityisesti ryhmän ohjaamisesta
Aktiivista ja vastuullista työotetta
Hyviä vuorovaikutus-, tiimi- ja organisointitaitoja
Joustavuutta muuttuvissa tilanteissa
T