Hei sinä kokenut taloushallinnon asiantuntija! Kaipaatko uusia haasteita? Haluaisitko kehittää osaamistasi joustavassa ja mukavassa työympäristössä mielenkiintoisten asiakkuuksien parissa?
Etsimme asiakkaallemme Tuloskulmalle vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen kirjanpitäjää Espooseen tai Lohjalle, joustavalla etätyömahdollisuudella.
Tiimissä pääset työskentelemään monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä osaamisesi ja mielenkiintosi mukaan. Vastaat itsenäisesti asiakkaidesi kirjanpidosta aina tilinpäätöksiin asti. Tehtäviisi kuuluu lisäksi raportointia, konsultointia sekä asiakasyritysten taloushallinnon prosessien kehittämistä.
Tehtäviisi voi kuulua myös erilaisia käyttöönottoprojekteja, sisäistä laskentaa tai palkanlaskentaan liittyviä tehtäviä. Pääset vaikuttamaan työnkuvaasi alusta alkaen. Taloushallinnon tehtävien lisäksi asiakasyhteistyö on keskeinen osa päivittäistä työtäsi. Roolissa pääset myös kehittämään asiakkuuksia ja osallistumaan palveluidemme myyntiin. Arvostamme aktiivista ja liiketoimintalähtöistä otetta.
Toivomme sinulta:
Soveltuvaa koulutusta (esim. tradenomi, KTM), KLT katsotaan eduksi
Vähintään 5 vuoden kokemusta tilitoimistosta sekä itsenäistä tilinpäätöstaitoa
Palkanlaskennan kokemus katsotaan eduksi
Vahvaa osaamista kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja verotuksesta
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Kokemusta taloushallinnon järjestelmistä (esim. Netvisor, Procountor tai Fennoa)
Aktiivista ja liiketoimintalähtöistä otetta asiakkuuksien kehittämiseen sekä palveluidemme myyntiin
Mitä tarjoamme sinulle:
Kannustavan ja rennon työilmapiirin, jossa tehdään yhdessä töitä hyvällä fiiliksellä
Mukavan tiimin: 9 huumorintajuista taloushallinnon ammattilaista
Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi sekä osallistua toimintojen kehittämiseen
Vapautta ja luottamusta - joustavat etätyömahdollisuudet ja mahdollisuus suunnitella omaa työtäsi
Monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä sekä aitoja kehittymismahdollisuuksia
Dynaamisen ja tekemistä