Koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä Myllytullin koulussa.
Haettavana on KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN määräaikainen tehtävä Myllytullin koulussa lukuvuonna 2026-2027. Tehtävä on osa-aikainen 32 h/vko.
Myllytullin koulu on yhtenäinen peruskoulu. Oppilasmäärämme lukuvuonna 2026-27 on noin 510. Luokalta 3 alkaen meillä voi opiskella kuvataiteen erikoisluokalla.
Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, lähihoitajan tutkinto suuntautumisalana lapset ja nuoret tai muu soveltuva ammatillinen tutkinto, joka sisältää esimerkiksi pedagogisia opintoja tai kasvatus- ja ohjausalan opintoja.
Eduksi luetaan osaaminen ja kokemus lääkehoidon toteuttamisesta. Eduksi katsotaan myös kokemus pienryhmässä toimimisesta.
Koulunkäynninohjaajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 341,57 € - 2 460,00 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista KVTES:n mukaisista tasolisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/8166/2026. Hakemukset on toimitettava 12.6.2026 klo 16.15 mennessä.
https://www.ouka.fi/myllytullin-koulu
Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Pasi Moilanen, p. 044 703 9250 tai sähköpostitse pasi.m.moilanen(at)ouka.fi sekä apulaisrehtori Sinikka Puurunen, p. 044 703 9266 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Myllytullin koulu (1-9)
Oulu. Vesistöjen hellä