Varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikainen tehtävä Hintan päiväkodissa.
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!
Haettavana on VARHAISERITYISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAN määräaikainen tehtävä Hintan päiväkodissa ajalle 3.8.2026 - 31.5.2027. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alkaessa esiopetusryhmään ja saattaa sisältää myös jatketun aukiolon mukaisia työvuoroja.
Varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä kiinnittyy ryhmään vahvasti tuen tarpeiden mukaan. Toimintavuonna tehtävä sijoittuu esiopetusryhmään ja tulee sisältämään päivittäistä toiminnan eriyttämistä. Esiopetusryhmissämme on kiinteästi mukana myös varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joten velhoilla tulee olemaan oma säännöllinen ohjausryhmä.
Varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 28§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon edellytetään lasten ja nuorten suuntautumisopinnot.
Edellytetään osaamista ja kokemusta varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävästä. Lisäksi edellytetään mahdollisuutta työskennellä myös jatketun aukiolon työvuoroissa.
Varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 456,83 € - 2567,07 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista KVTES:n mukaisista tasolisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työsken