Varhaiskasvatuksen eityisopettajaksi Salon kaupungille
Salon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen erityisopettajaa
Salon varhaiskasvatuksessa rakennamme yhdessä onnellisen lapsuuden hyväksyvässä ilmapiirissä nauttien arkipäivän leikeistä, elämyksistä ja oppimisen ilosta.
Ensisijainen sijoituskohde on Torikadun päiväkodin pienennetty ryhmä.
Keskeisimmät tehtävät ovat
varhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa varhaiskasvatuksen pedagogisesta
suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä oman lapsiryhmän
osalta ja johtaa tiiminsä pedagogista työtä.
varhaiskasvatuksen erityisopettaja on kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija,
joka mallintaa erilaisia pedagogisia toimintatapoja ja kehittää oppimisympäristöä
pienennetyssä ryhmässä yhdessä muun henkilökunnan kanssa.
varhaiskasvatuksen erityisopettaja tekee monialaista verkostoyhteistyötä muiden
lapsen kasvun ja oppimisen tukemiseen osallistuvien tahojen kanssa ja osallistuu
tarvittaessa varhaiserityiskasvatuksen kehittämiseen kunnassa yhdessä muiden
erityisopettajien kanssa.
Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.
Etuina tarjoamme muun muassa:
koulutusmahdollisuuksia
tyky-rahaa Smartumin kautta
maksuttomia ohjattuja liikuntaryhmiä
ruokailun edulliseen henkilökuntahintaan
vaateraha (100 €) maksetaan koko toimintavuoden (elokuu-heinäkuu)
töissä oleville.
Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Panostamme hyvään johtajuuteen. Salon kaupunki on savuton työpaikka
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään on (540/2018 §30)
1)kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuk