Matemattisten aineiden open sijaisuus syyslukukaudeksi auki Rautalammilla.
Haemme 1.8. alkaen Rautalammille Matti Lohen koululle matemaattisten aineiden opettajan sijaista syyslukukaudeksi 2026. Koulumme on reilun parin sadan oppilaan yhtenäiskoulu Rautalammin kirkonkylällä Pohjois-Savon länsireunalla. Haemme sinua osaksi lämminhenkistä ja mukavaa työyhteisöämme. Vastuunasi on matematiikan, ja fysiikan tai kemian opettaminen yläkoulussa.
Olet etsimämme henkilö, jos omaat rautaisen ammattitaidon, suhtaudut työhösi lämmöllä ja intohimolla, kohtaat oppilaat heidän vahvuuksiensa kautta ja toimit sujuvasti yhteistyössä koulun kollegoiden ja muiden verkostojen kanssa. Olet myös kiinnostunut pedagogisesta kehittämisestä.
Palkkaus OVTESin mukaan. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan 2 kk koeaikaa.
Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettavai lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.
Haastattelukutsut lähetetään viimeistään maanantaina 15.6. ja haastattelut pidetään viikolla 25.
https://www.rautalampi.fi/ https://www.rautalampi.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/matti-lohen-koulu/
rehtori Juho Pahajoki
puh. 0407035598
Rautalammin kunta, Sivistysosasto, Matti Lohen koulu
Tervetuloa Rautalammille! Odotamme sinua jouhevaan joukkoomme.
Rautalampi on vanha emäpitäjä, joka elää vahvasti tätä päivää perinteestä voimaa ammentaen. Noin 3000 asukkaan pitäjässä yhteisöllisyys on voimissaan. Meillä asiat hoidetaan mutkattomasti ja hyvässä hengessä. Tänne on helppo tulla ja asettua.
Meitä on siunattu rikkaalla luonnolla. Etelä-Konneveden kansallispuisto ja kuntaa ympäröivät järvet kanavineen ovat suomalaismaisemia aidoimmillaan.
Kirkonkylällä olet kaikkien palveluiden äärellä. Edullisten asumis- ja elinkustannusten kunnassa voit sijoittaa elämisen ja arjen laatuun, esimerki