Haemme nyt mekaniikkasuunnittelijaa Europressille Keravalle! Roolissa pääset suunnittelemaan älykkäitä jätehuollon laitteita - luot laite- ja varaosakuvia 3D-ohjelmilla ja olet mukana kehittämässä suunnittelun laatua ja tehokkuutta yhdessä sidosryhmien kanssa. Miltä kuulostaisi työpaikka vastuullisen teknologian edelläkävijällä, jonka laitteilla on todellista vaikutusta kiertotalouteen ja ympäristöön? ♻️ Hae jo tänään!
Tehtävänkuvaus
Mekaniikkasuunnittelijana pääset mukaan kehittämään Europressin jätehuollon ja kiertotalouden vastuullisia laiteratkaisuja ja suunnitteluprosesseja alusta asti. Tehtävä on tuotekehityksen ja tuotannon sujuvuuden varmistamisen keskiössä.
Työtehtäviisi kuuluvat esimerkiksi laiteratkaisujen ja laitepiirustusten suunnittelu 3D-ohjelmalla sekä tuotannon tuotekonfiguraatioiden/työmääräinten käsittely. Tuotetiedonhallinta (PDM, PLM) sekä suunnitteludatan tuottaminen ja ylläpito ovat olennainen osa työtehtävääsi. Lisäksi osallistut aktiivisesti jatkuvan parantamisen projekteihin ja tehtäviin - olet mukana viemässä suunnittelutiimiä ja toimintaa eteenpäin. Rinnallasi työskentelee tiivis noin yhdeksän hengen tiimi, jossa vallitsee rento ja yhteisöllinen tekemisen meininki.
Työpäiväsi sijoittuvat pääosin Keravan toimistolle, mutta toisinaan saatat käydä myös mitoituskäynneillä asiakkailla. Sijainnin vuoksi ajokortti ja oma auto ovat käytännössä välttämättömiä. Tämä rooli sopii erinomaisesti henkilölle, joka on ehtinyt hankkia työkokemusta 3D-mekaniikkasuunnittelusta vastaavanlaisissa työtehtävissä. Saat alussa kattavan perehdytyksen työhön ja tuki tiimissä säilyy rinnalla koko matkan ajan.
Työtehtävät
Mekaniikkasuunnittelijan tehtävänä on osallistua aktiivisesti laitteiden päivittäissuunnitteluun, laiteratkaisujen kehittämiseen ja tuotetiedon hallintaan.
Laiteratkaisujen ja laitepiirustusten laatiminen 3D-ohjelmalla
Jatkuvan parantamisen tehtävät
Tuotannon tuotekonfiguraatioiden/työmääräinten käsittely
Tuotetiedon ylläpito ja hallinta PLM-jä