Meillä pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä ihmisille, yhteisöille ja yhteiskunnalle pitkälle tulevaisuuteen. Hae mukaan ja tule rakentamaan uutta virastoa kanssamme!
Työtehtävän kuvaus
Haemme yksikön päällikköä Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osastolle varhaiskasvatuksen ja koulutuksen yksikköön vakituiseen virkaan.
Osaston toiminta-ajatuksena on edistää ja turvata sivistyksellisten ja kulttuuristen perusoikeuksien toteutumista kaikissa elämäntilanteissa.
Yksikkö koostuu varhaiskasvatuksen, oikeusturvan sekä opetuksen ryhmistä. Yksikön päällikkö toimii ryhmäpäälliköiden lähiesihenkilönä. Yksikön keskeisiin tehtäviin kuuluvat varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä hautaustoimen valvonta- ja ohjaustehtävät. Lisäksi tehtäviin sisältyvät yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröintitehtävät sekä hautaustoimen lupatehtävät. Yksikkö käsittelee varhaiskasvatusta ja koulutusta koskevat kantelut ja oikaisuvaatimukset sekä toteuttaa peruspalvelujen saatavuuden arviointia. Lisäksi yksikön tehtävänä on tukea toimialojensa valmiussuunnittelua.
Yksikön päällikkö johtaa ja kehittää yksikön toimintaa yhdessä ryhmäpäälliköiden kanssa. Hän toimii osastopäällikön alaisuudessa ja kuuluu osaston johtoryhmään. Yksikön päällikkö vastaa yksikkönsä toiminnan tuloksellisuudesta ja tulostavoitteiden saavuttamisesta, henkilöstöresurssien tarkoituksenmukaisesta käytöstä sekä viestinnästä. Lisäksi hän huolehtii, että yksikössä noudatetaan viraston työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkaa, työturvallisuusmääräyksiä sekä muuta toimintaa ohjaavaa sääntelyä, ja vastaa yksikön sisäisestä valvonnasta.
https://lvv.fi/tietoa-meista/toissa-lupa-ja-valvontavirastossa
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Yksikön päällikön nimittämisessä sovelletaan yksikön päällikön viran erityisiä kelpoisuusvaatimuksia, joita ovat ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys viran tehtäväalaan ja käytännössä osoitettu johtamistaito. Tämä tarkoittaa koke