JyväskyläCompetitive0 applicants

About this role

Haemme ohjaajaa pääsääntöisesti viittomakieliseen toimintaympäristöön Jyväskylään Valteri-koulu, Onervaan.

Työtehtävän kuvaus

Valteri-koulu järjestää esiopetusta sekä perusopetusta kaikilla luokka-asteilla. Lukuvuonna 2026-2027 Onervan toimipisteessä opiskelee 70-80 oppilasta, joista osa asuu kouluviikkojen aikana oppilaskodissa. Oppilaat tarvitsevat oppilaskohtaisia tukimuotoja. He opiskelevat suomen kielellä tai viittomakielellä. Lisäksi koulussamme on viikoittain tukijaksolla olevia oppilaita.

Opetus ja kuntoutus on järjestetty tiimeissä, joissa toimii konsultoivien erityisluokanopettajien lisäksi moniammatillinen, ohjaajista ja kuntoutuksen työntekijöistä koostuva henkilöstö. Kuntien sekä esi- ja perusopetukseen että varhaiskasvatukseen suuntautuvat ohjauspalvelut ovat olennainen osa monialaisten ammattilaisten arjen työtä.

Ohjaajat työskentelevät Valteri Onervan tiimiesihenkilöiden alaisuudessa moniammatillisissa tiimeissä, tiiviissä yhteistyössä kuntoutuksen ja ohjauspalveluiden kanssa. Ohjaajan tehtävä on monipuolinen ja toteutuu osin vuorotyönä. Tehtäviin kuuluu lasten ja nuorten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukeminen koulussa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa, vapaa-ajalla sekä tuetuissa asumispalveluissa.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

Hakijalta odotamme

Tehtävässä edellytyksenä on äidinkielenomainen viittomakielentaito. Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa soveltuva, vähintään ammatillinen tutkinto.

Edellytämme lisäksi:

Äidinkielenomaista viittomakielentaitoa

Vahvaa perehtyneisyyttä viittomakieliseen kulttuuriin

Valteri-koulun viittomakielisen oppimisympäristön tuntemista ja kokemusta siinä toimimisesta

Valterin palveluissa toimista esim. tukijakso- ja muu ohjauspalvelutyö

Kyvykkyyttä toteuttaa ja tukea oppilaiden liikunnallista elämäntapaa, mm. uimavalvonta

Valmiutta iltapäivätoiminnan ohjaamiseen ja/tai vuorotyöhön

Hyviä valmiuksia psyykkisest

Responsibilities

  • Äidinkielenomaista viittomakielentaitoa
  • Vahvaa perehtyneisyyttä viittomakieliseen kulttuuriin
  • Valteri-koulun viittomakielisen oppimisympäristön tuntemista ja kokemusta siinä toimimisesta
  • Valterin palveluissa toimista esim. tukijakso- ja muu ohjauspalvelutyö

Requirements

  • Kyvykkyyttä toteuttaa ja tukea oppilaiden liikunnallista elämäntapaa, mm. uimavalvonta
  • Valmiutta iltapäivätoiminnan ohjaamiseen ja/tai vuorotyöhön
  • Hyviä valmiuksia psyykkisest

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...