Merikaupunki Kotkan ympäristöpalveluissa on haettavana ympäristötarkastajan vakituinen virka 1.9.2026 alkaen.
Merikaupunki Kotkan ympäristöpalveluissa on haettavana ympäristötarkastajan vakituinen virka 1.9.2026 alkaen.
Kotkan ympäristönsuojelussa työskentelee seitsenhenkinen asiantuntijatiimi. Kotkan kaupunki hoitaa sopimuksen perusteella myös Pyhtään kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät, toimipiste sijaitsee Kotkassa.
Ympäristötarkastajan tehtäviin kuuluu haja-asutuksen jätevesien käsittelyn valvonta sekä vesihuoltolain mukaisten vesijohtoon ja viemäriverkostoon liittymistä koskevien vapautushakemusten käsittely. Ympäristötarkastaja vastaa myös teollisuuden, energiantuotannon, maatalouden sekä kemikaalien varastoinnin ja käsittelyn ympäristölupiin ja erilaisiin YVA-menettelyihin liittyvien lausuntojen laatimisesta. Tehtäviin kuuluu lisäksi rekisteröityjen energiantuotantolaitosten ja kemikaaleja käyttävien laitosten valvontaa. Tarkastaja osallistuu omalta osaltaan asukkaille ja yrityksille annettavaan neuvontaan ja ohjaukseen sekä erilaisten yhteydenottojen käsittelyyn. Tehtäviin voidaan sisällyttää myös muita kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä.
Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Aikaisempi kokemus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä sekä työssä tarvittavan lainsäädännön tuntemus katsotaan eduksi. Hyvät vuorovaikutus-, viestintä- ja ict-taidot ovat olennaisessa osassa tehtävän hoidossa. Virassa edellytetään oma-aloitteista ja itsenäistä työotetta sekä joustavuutta, yhteistyökykyä, asiakaspalveluhenkisyyttä ja valmiutta maastotyöskentelyyn. Edellytämme hyvää suomen kielen hallintaa, englannin kielen osaaminen katsotaan eduksi.
Ajokortti (B-luokka) on välttämätön. Ympäristönsuojelulla on autoja käytössä työnantajan puolesta. Työtehtävissä käytetään ensisijaisesti näitä, mutta tarvittaessa tulee olla mahdollisuus oman auton käyttöön.
Osa viikosta on mahdollista työskennellä etänä. Virassa noudatet