Nautitko asiakkaiden kohtaamisesta monikanavaisesti ja palvelu kirjallisesti sujuu myös hyvin? Kohtaatko asiakkaan arvostavasti, omaatko hyvät neuvottelutaidot, kannatko vastuun asiakkaan vahinkoasian hoitamisesta kokonaisvaltaisesti, innostutko rohkeasti muutoksesta sekä palveluprosessien kehittämisestä ja saat muut innostumaan mukanasi? Haluat myös auttaa työkavereitasi menestymään eli sytyt tiimityöskentelystä.
Tule kanssamme luomaan elämänturvaa omistaja-asiakkaidemme arkeen ja tekemään merkityksellistä työtä LähiTapiola Palvelut Oy:n Vakuutusliiketoiminnan palveluiden Omaisuuden ja toiminnan korvausyksikköön. Yksikkömme elämänturvaajat vastaavat omaisuuden korvauspalveluista ja sinun tehtävänäsi on toimia laajasti erilaisissa tehtävissä rakennusvahinkokäsittelyn parissa.
Rooliisi kuuluu proaktiivisesti korvausten hoidon sujuvuuden ja asiakaskokemuksen varmistaminen. Tuet kollegoitasi myös rakennusteknisissä kysymyksissä. Lähimpinä työkollegoina toimivat oman tiimisi lisäksi LähiTapiola-ryhmän rakennusvahinkotarkastajat, kumppanimme sekä asiantuntijat.
Keskeisiä tehtäviä roolissasi ovat:
Korvauspalvelu monikanavaisesti
Asiakas- ja kumppanineuvottelut
Korvausratkaisujen laatiminen
Rakennusteknisen tuen jakaminen tiimikavereillesi
Tarvittaessa käynnit vahinkopaikalla
Odotamme sinulta
Tehtävään soveltuvaa rakennusteknistä koulutusta
Vankkaa kokemusta asiakaspalvelusta
Halua ja kykyä palvella ulkoisia ja sisäisiä asiakkaita sekä kumppaneita tuottamalla erinomaisen asiakaskokemuksen
Innostusta ja kykyä tiimityöskentelyyn
Näyttöjä tuloksellisesta ja ratkaisukeskeistä työskentelytavasta
Hyviä itsensä johtamisen taitoja sekä paineensietokykyä
Erinomaisia yhteistyö-, vuorovaikutus-, neuvottelu- ja esiintymistaitoja sekä joustavuutta ja muutoskyvykkyyttä
Päätöksenteko-, ongelmanratkaisu-, suunnittelu- ja organisointitaitoja
Painotamme tehtävässä vastuunkantoa, rohkeutta, erinomaisia yhteistyötaitoja, halua kehittyä ja joustavuutta. LähiTapiolan työ