Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue etsii johdon assistenttia vakituiseen työsuhteeseen
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, tuttavallisemmin LUVN, on Suomen kolmanneksi suurin hyvinvointialue, joka on kyennyt uudistamaan palveluitaan hyvinvointialueiden alkumetreiltä asti. LUVN tunnetaan valtakunnan parhaana talouden sopeuttajana sekä rohkeasta tekoälyohjelmastaan ja kunnianhimoisesta omalääkärimallistaan. Uudistumistamme täytyy kuitenkin jatkaa ja syventää asiakaslähtöisyyden, teknologian hyödyntämisen sekä toimintamalliuudistusten avulla. LUVNilla on loistavat edellytykset sote-palveluiden uudistamiseen kasvavan ja koulutetun väestön sekä oppivan, rohkean ja muutoskyvykkään kulttuurin ansiosta.
Haemme monipuolista johdon assistenttia tukemaan hyvinvointialueen ylimmän johdon arkea. Etsimme sinua, joka nautit vaihtelevasta työstä ja pidät siitä, että saat asiat liikkeelle - ja valmiiksi. Olet jo hankkinut kokemusta johdon tai johtoryhmän tukemisesta, etkä säikähdä tilanteita, joissa kalenteri elää, asiat muuttuvat ja kaikkia vastauksia ei ole vielä valmiina. Sinulla pysyy kokonaisuus hallussa myös silloin, kun päivä ei mene suunnitelmien mukaan.
Johdon assistenttina olet paljon enemmän kuin aikatauluttaja - olet arjen sujuvuuden varmistaja ja luotettava sparraaja. Huolehdit siitä, että valmistelu, koordinointi ja hallinnolliset tehtävät etenevät ajallaan ja laadukkaasti. Toimit aktiivisena työparina johtajalle ja tuot työhön rakennetta, selkeyttä ja ennakoitavuutta. Tarvittaessa uskallat myös sanoa ääneen, jos jokin kaipaa uudelleenpriorisointia.
Tehtävässä
hallinnoit johtajan kalenteria kokonaisvaltaisesti ja pidät huolen siitä, että aika kohdentuu olennaiseen
valmistelet asioita päätöksenteon tueksi ja kokoat olennaisen tiedon selkeään muotoon
huolehdit prosessien etenemisestä ja varmistat, että mikään olennainen ei jää roikkumaan
priorisoit ja ohjaat sähköpostiliikennettä - tiedät, mikä odottaa ja mikä ei
varmistat viestinnän selkeyden, y