Haemme Kauniaisten peruskouluun koulunkäynnin ohjaajaa ruotsin kielen kielikylpyyn toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Kauniaisten peruskoulu on yhtenäiskoulu, johon kuuluu Mäntymäen opetuspiste (vuosiluokat 1-6) sekä Kasavuoren opetuspiste (vuosiluokat 7-9). Työyhteisöissämme on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri. Koulukäynninohjaajia koulussamme on 24.
Nyt haemme koulunkäynnin ohjaajaa ruotsin kielen kielikylpyyn toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Kelpoinen toimimaan koulunkäynninohjaajan tehtävässä on henkilö,
1) joka on suorittanut tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon, opistoasteen tutkinnon, ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ja jolla on koulutuksen yhteydessä hankittu tai kokemuksella osoitettu taito toimia lapsiryhmän ohjaajana taikka
2) jolla on kelpoisuus antaa luokanopetusta, esiopetusta, erityisopetusta tai aineenopetusta tai toimia oppilaanohjaajana.
(opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 115/2004 9a §:n mukaan)
Valituksi voi tulla myös hakija, jolla on aiempaa työ-, valmennus- tai muuta kokemusta lapsiryhmien ohjaamisesta tai joka osoittaa muuten soveltuvuutta haettavaan tehtävään.
Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä hyvää ja sujuvaa ruotsin kielen taitoa, sekä tyydyttävää suomen kielen taitoa. Erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen ovat tärkeällä sijalla.
Valinnassa sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Valitun henkilön on esitettävä rikosrekisterilain mukainen rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi (504/2002) ennen palvelussuhteen alkamista. Työnteko ja palkanmaksu keskeytyy koulun loma-aikoina.
Aikaisempi, menestyksekäs työkokemus koulussa ja/tai lasten ja nuorten harrastustoiminnassa toimimisesta. Toiminta Nepsy lasten/nuorten parissa työskentely luetaan myös eduksi.
http://www.kauniaistenperuskoulu.fi