Tule monipuolisiin johtavan asiantuntijan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtäviin Opetushallitukseen.
Työtehtävän kuvaus
Johtamisen tuki -yksikkö vastaa viraston johtamista tukevan kokonaisvaltaisen tilannekuvan muodostamisesta, viraston tulosohjauksen ja -sopimuksen koordinoinnista, viraston toiminnan yleisen kehittämisen tuesta ja seurannasta, oikeudellisiin asioihin liittyvästä viraston ulkoisesta ja sisäisestä neuvonnasta, ohjauksesta ja kouluttamisesta sekä koko virastoa koskevien lausuntojen ja kannanottojen yhteensovittamisesta. Yksikössä on controller-toiminto, jonka tehtäviin kuuluu Opetushallitus-kirjanpitoyksikön sisäisen valvonnan asianmukaisuutta ja riittävyyttä koskevan tarkastus- ja arviointitiedon tuottaminen johdolle, riskien hallinnan kehittäminen sekä toimintojen tuloksellisuuden, tarkoituksenmukaisuuden ja laillisuuden arvioiminen ja edistäminen. Controller-toiminnon johtava asiantuntija vastaa toiminnan sisällön ja raportoinnin osalta suoraan pääjohtajalle.
Haemme jatkuvasti monipuolistuvaan ja vastuiltaan kasvavaan Opetushallitukseen sisäisen valvontaan, sisäiseen tarkastukseen, riskien hallintaan ja tietojohtamiseen perehtynyttä ammattilaista. Johtavana asiantuntijana toimit Opetushallituksen sisäisen tarkastuksen vastuuhenkilönä. Vastaat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan koordinoinnista, kehittämisestä ja toimeenpanosta sekä toimit sisäisen ja ulkoisen tarkastuksen (ml. EU-tarkastukset) yhteyshenkilönä Opetushallituksessa. Tuotat tietoa pääjohtajan ja johtoryhmän tueksi sisäisen tiedon osalta koko kirjanpitoyksiköstä sekä osaltasi tuet johtoa prosessien kehittämisessä ja kehityskohteiden tunnistamisessa. Lisäksi osallistut Opetushallituksen sisäisen tiedon raportoinnin, analysoinnin ja ennustamisen kehittämiseen.
Opetushallituksessa pääset tekemään merkityksellistä työtä kehittämisviraston innostavassa ilmapiirissä. Tarjoamme modernin työympäristön ja mahdollisuuden monipaikkaiseen työskentelyyn.
https://www.oph.fi/fi