Maarla Oy on metalliteollisuuden moniosaaja. Yhtiö on erikoistunut lankatuotteiden sekä monipuolisten ohutlevytuotteiden joustavaan sarjatuotantoon. Maarla on perustettu vuonna 1987. Vuoden 2008 sukupolvenvaihdoksen jälkeen yhtiö on kehittänyt voimakkaasti tuotantoaan ja panostanut henkilöstön laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen vastatakseen asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
Maarla Oy on kasvanut ja laajentanut palvelutarjontaansa vuosien 2014 ja 2018 yrityskaupoilla. Yrityskauppojen yhteydessä konserniin tulivat osaksi Lankarakenne Oy sekä Sopvalm Oy. Nykyaikaisilla korkean automaatioasteen tuotantokoneilla Maarla valmistaa asiakkailleen laadukkaita tuotteita asiakastarpeiden mukaisesti.
Etsimme nyt asiakkaallemme Maarla Oy:lle Viitasaarelle TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ metalliteollisuuden monipuolisiin tuotannontehtäviin.
Tarjoamme erimittaisia mahdollisuuksia työskentelyyn joustavasti tarvittaessa töihin kutsuttavana tuotannon tarpeiden mukaisesti.
Mitä tulisit meillä tekemään?
Tuotantotyöntekijänä työskentelet metalliteollisuuden erilaisissa tuotannon tehtävissä oman osaamisesi, kokemuksesi ja tuotannon tarpeidemme mukaan. Työtehtävät voivat liittyä esimerkiksi ohutlevytöihin, kokoonpanoon tai muihin tuotannon vaiheisiin.
Työtä tehdään arkisin päivä- tai 2-vuorotyössä tuotannon tilanteen mukaan.
Mitä toivomme sinulta?
Aiempi kokemus metallialan työtehtävistä tai metallialan koulutus antaa hyvät valmiudet tehtävään, mutta tärkeintä meille on motivoitunut asenne ja halu oppia uutta.
Myös yleinen käsityötaito, huolellinen työote ja kiinnostus käytännön tekemiseen auttavat menestymään tehtävässä. Etsimämme henkilö tarttuu työtehtäviin reippaasti, toimii joustavasti muuttuvissa tilanteissa ja viihtyy osana tiimiä.
Tehtävät sopivat hyvin myös henkilölle, joka etsii joustavampaa työntekomallia esimerkiksi yrittäjyyden, osa-aikatyön tai opintojen rinnalle.
Mitä tarjoamme?
Maarla Oy tarjoaa sinulle mahdollisuuden työskennellä osana ammattitaitoista ja helposti l