Koulunkäynninohjaaja

LahtiCompetitive0 applicants

About this role

Tule Alasenjärven kouluun KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN määräaikaiseen tehtävään ajalle 10.8.2026 - 5.6.2027. Viikkotuntimäärä on 25 h/vko.

Koulumme aloittaa elokuussa -26 uudessa Myllypohjan monitoimitalo Vireessä, jossa vireys näkyy arjessa: meillä on innostusta ja yhdessä tekemisen voimaa. Etsimme ohjaajaa, joka arvostaa myönteistä ilmapiiriä, yhteistyötä sekä tekemisen meininkiä. Alasenjärven peruskoulu tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön sekä yleisopetuksessa että luokkamuotoisessa erityisopetuksessa opiskeleville alakoululaisille, yhteensä noin 440 oppilaalle.

Monitoimitalossa toimii myös Ahtialan kirjasto ja Alasenjärven päiväkoti. Tilamme mahdollistavat joustavat, ryhmiteltävät ja pedagogisesti muunneltavat opetustilat. Toimintakulttuurissamme haluamme tukea yhdessä toimimista ja tekemistä sekä kohtaamisia koulupäivän aikana.

Työhösi kuuluu oppilaiden tukeminen koulupäivän eri tilanteissa niin opetustilanteissa, siirtymissä kuin vuorovaikutustilanteissa. Osaat ohjata oppilasta oppimisen haasteissa kannustavasti, johdonmukaisesti ja oppilaan tarpeet huomioiden. Toimit ohjaajana pääsääntöisesti 2.-3. -luokilla.

Toivomme joustavuutta työssäsi ja tuen ratkaisuissa sekä halua ja kykyä tiimityöhön. Onnistumistasi tukevat innostunut asenne, vahvat vuorovaikutustaidot ja soveltuvuus työyhteisöön, nämä vaikuttavat myös valintapäätökseen.

Työaika on 25 h/vko, joten työaikaprosentti 65,36.

Odotamme hakijalta vähintään soveltuvaa keskiasteen tutkintoa (esim. koulunkäyntiavustajan, lähihoitajan erikoistumisala lapset ja nuoret, nuoriso-ohjaajan tai lasten ja nuorten erityisohjaajan koulutus) tai koulunkäynninohjaajan erikoisammattitutkintoa.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa.

Kouluvuoden ajalle asettuvina loma-aikoina työnantajalla ei ole osoittaa työtä. Nämä koulujen loma-ajat ovat palkatonta v

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Koulunkäynninohjaaja at Lahden kaupunki | EuroTalent AI