Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä - jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Sustainment Solutions liiketoiminta-alue vastaa muun muassa elinkaarituen ja ohjelmistotuotteiden myynnistä, tarjonnasta ja toimituksista. Liiketoiminta-alue vastaa myös strategisesta kumppanuudesta Suomen puolustusvoimien ja Patrian viranomaisliiketoiminnan kanssa.
Etsimme Jämsän Halliin Production Quality -tiimiimme
Laatuinsinööriä
Laatuinsinöörinä tehtäväsi liittyvät ensisijaisesti valmistusprosessien vaatimustenmukaisuuden varmistamiseen ja havaittujen ongelmien ratkomiseen sekä toiminnan kehittämiseen. Tulet työskentelemään tiiviissä yhteistyössä kansainvälisen asiakkaamme tuotehankkeen parissa, mikä edellyttää sujuvaa englannin kielen osaamista ja rohkeutta käyttää sitä tarvittaessa. Työskentelet yhteistyössä valmistussuunnittelun, tuotannon ja muun henkilöstön kanssa.
Laatuinsinööri vastaa osaltaan laatupoikkeamien käsittelystä ja niihin liittyvien juurisyiden selvittämisestä, erikoisprosessien vaatimustenmukaisuuden valvonnasta ja toimitusdokumenttien laatimisesta. Osallistut myös tuotantoprosessien ja toimintatapojen kehittämiseen, sekä toimintajärjestelmän ohjeiden ylläpitoon ja kouluttamiseen sekä sisäisiin ja ulkoisiin auditointeihin.
Odotamme sinulta:
Kokemusta laadunhallinnan tehtävistä
Sujuvaa suullista ja kirjallista englannin kielen osaamista
Erinomaisia yhteistyökyky- ja vuorovaikutustaitoja
Kykyä itsenäiseen ja itseohjautuvaan työskentelyyn
Sitoutumista pitkäjänteiseen ongelmanratkaisu- ja kehitystyöhön
Tarvittaessa nopeaa reagointi- ja päätöksen