Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä.
Etsimme Varhaiskasvatuksen avustajaa Pilke Luonnossa kotonaan Kesäkumpuun Kumpulaan.
Tehtävä sopii sinulle, jos haluat hyödyntää osaamistasi, kehittää ja ideoida uutta sekä jättää oman persoonallisen jälkesi hyvän päivän syntymiseksi lapsille ja työkavereillesi. Työ alkaa 3.8.2026 ja on kokoaikainen.
Pilke Päiväkoti Luonnossa kotonaan Kesäkummussa toteutetaan laadukasta varhaiskasvatusta ulkona luonnossa ja kodinomaisissa sisätiloissa, ammattitaidolla ja sydämen viisaudella. Kesäkumpu on pieni 35 lapsen ja kuuden kasvattajan yhteisö kauniissa Kumpulassa Vallilanlaakson puiston kupeessa .
Varhaiskasvatuksen avustajan tehtäviin kuuluu toimia niin yksittäisten lasten kuin koko lapsiryhmän toiminnan tukena. Varhaiskasvatuksen avustaja tukee lapsia osallisuuteen ja omatoimisuuteen. Varhaiskasvatuksen avustaja toimii yhdessä ryhmän muun henkilöstön kanssa ja avustaa toiminnan toteutuksessa. Tehtävään kuuluu avustaminen ruokailutilanteissa ja ruokavailioiden huomioiminen. Kokemus erityisruokavalioista ja allergioista, sekä aikaisempi työskentely tukea tarvitsevien lasten kanssa katsotaan eduksi tässä tehtävässä. Suomenkielen taito on välttämätön.
Toivomme sinulta myönteistä ja aktiivista asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä kohdata lapset aidosti. Tarjoamme työntekijöillemme mielekkään ja turvallisen työarjen, positiivisen työympäristön sekä tukea työhön. Työtapamme on ratkaisukeskeinen ja kannustamme kokeilemaan uutta. Pilkkeen päiväkodeissa työt on jaettu lasten kanssa toimivien aikuisten kesken niin, että kaikilla on aikaa keskittyä omaan työhönsä ja tehdä se niin hyvin kuin mahdollista.
Haastattelut tehtävään pid