Liity hyvän piiriin ja tule tekemään varhaiskasvatuksen opettajan työtä osaavaan ja moniammatilliseen joukkoomme Kangasalan kaupungille! Jokainen tiimin jäsen on tärkeä osa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteuttamista
Kangasalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Meillä saa kokeilla, onnistua ja erehtyä. Kaikista kokeiluista opimme uutta. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointi- ja työmatkaetuus (Epassi) sekä hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut.
Kangasalan kaupungissa on 14 päiväkotia ja 7 esiopetusyksikköä. Luomme varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa mahdollisimman hyvän perustan lasten elinikäiselle oppimiselle turvallisissa ja kehittyvissä, oppimista edistävissä ympäristöissä. Meillä on erikokoisia ja erilaisia työyhteisöjä, joissa on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Tule mukaan edistämään lasten oppimista, kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia kanssamme.
Lamminrahkan päiväkodissa on avoin vakinainen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä 3.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Lamminrahkan päiväkoti on yhdeksän ryhmäinen ja se sijaitsee Lamminrahkan koulukeskuksen uusissa tiloissa Tampereen ja Kangasalan rajalla.
Tarjoamme työn tekemisen tueksi erilaisia ammatillisia työryhmiä ja meillä on hyvät mahdollisuudet edistää osaamista ja ammattitaitoa koulutusten kautta ja päästä keskustelemaan työstä esim. mentorointiryhmissä samaa työtä tekevien kanssa. Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.
Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, positiivista asennetta työhön ja halua tehdä arvokasta työtä lasten parissa. Toivomme sinul