Haemme kehittämismyönteistä, ennakkoluulotonta, vastuullista ja hyvät vuorovaikutustaidot omaavaa hoiva-avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Tammenlehvän asumisyksikköön.
Tammenlehvän asumisyksikkö sijaitsee Petsamossa, lähellä Kaupin ulkoilumaastoja. Tammenlehvän asumisyksikössä on kolme ryhmäkotia, joissa asuu yhteensä 45 ympärivuorokautisen hoidon asukasta. Toteutamme hoitoa ja hoivaa niin, että asukkaamme voivat kokea elämänsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi.
Moniammatillista tiimiämme kuvaa kehitysmyönteisyys ja avoimuus. Kunnioitamme asukkaiden itsemääräämisoikeutta ja haluamme tarjota heille oman näköisen vanhuuden. Olet tärkeä henkilö asukkaidemme arjessa. Teet hoivatyötä täydellä sydämellä siten, että asukkaiden elämä on toiminnallista ja heidän omiin toiveisiinsa perustuvaa.
Hoiva-avustajana työhösi kuuluu asukkaiden avustaminen perushoidossa, aktiivisen arjen tukeminen ja laadukas kirjaaminen. Asukastyössä tuet asukkaidemme toimintakykyä päivittäisissä toiminnoissa esimerkiksi avustaen asukkaita peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa sekä ulkoilussa. Lisäksi sinulla on valmiuksia toteuttaa ruokahuollon tehtäviä, kuten ruokailutilojen puhtaudesta huolehtimista, ruokien esille laittoa sekä keittiön omavalvontasuunnitelman määrittelemiä tehtäviä.
Miksi hakea meille?
✨ Käytössämme on autonominen työvuorosuunnittelu, joten pääset vaikuttamaan omiin työvuoroihisi.
✨ Meillä olet osa iloista ja kannustavaa työyhteisöä.
✨ Työssäsi saat Pirkanmaan hyvinvointialueen kattavat henkilöstöedut käyttöösi; vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun Epassilla, tyhy- sekä Virkisty Vapaalla ry:n toimintaa ja työterveyshuollon palvelut.
Millaista osaajaa etsimme?
❤️ Olet suorittanut hoiva-avustajan koulutuksen.
❤️ Sinulla on hygieniapassi.
❤️ Puhut ja kirjoitat sujuvasti suomea.
❤️ Sinulla on asiakaslähtöinen ajattelutapa, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kehittämismyönteisyyttä.
❤️ Sinulla on aikaisempaa kokemust