Yliopistonlehtori, pohjoissaame

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Humanistinen tiedekunta, Giellagas-instituutti

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan Giellagas-instituuttiin

Yliopistonlehtoria (pohjoissaame)

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2027 alkaen.

Giellagas-instituutilla on valtakunnallinen vastuu saamen kielten ja saamelaisen kulttuurin ylimmästä opetuksesta ja tutkimuksesta Suomessa.

Instituutin saamen kielten oppiaine kouluttaa kielen asiantuntijoita saamelaisyhteisön tarpeisiin. Opinnot tarjoavat mahdollisuuksia kansainväliseen uraan Pohjoismaiden rajat ylittävällä saamelaisalueella.

Opinnoissa on kolme linjaa: pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen linja. Pohjoissaamen linja on tarkoitettu äidinkielisille puhujille sekä muille, joilla on hyvä pohjoissaamen taito. Lisäksi instituutissa voi suorittaa 25 opintopisteen laajuiset pohjoissaamen perusopinnot vieraana kielenä.

Työtehtävät

Yliopistonlehtorina:

Opetat perus-, aine- ja syventäviä opintoja

Ohjaat ja tarkastat opinnäytetöitä

Toimit omaopettajana

Tutkit pohjoissaamen kieltä

Hoidat hallinnollisia tehtäviä

Mitä tarjoamme?

Tuen asiantuntevalta ja innostavalta Giellagas-instituutin työyhteisöltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.

Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.

Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.

Merkityksellisen työn ja toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Onnistua

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...