Haemme LVI-asiantuntijoita toimitila- ja teollisuusrakentamiseen
Talotekniikkayksikkömme toteuttaa vaativien teollisuus-, datakeskus- ja toimitilakohteiden talotekniset työt Skanskan hankkeissa hankekehitysvaiheesta käyttöönottoon saakka.
Tällä hetkellä käynnissä olevia hankkeitamme ovat esimerkiksi datakeskushanke Espoossa, Koskelan raitiovaunuvarikko Helsingissä sekä Prismakeskus Espoossa.
Roolisi LVI-asiantuntijanamme
Valvot itsenäisesti LV ja/tai IV-aliurakoita osana talotekniikan tiimiä hankkeissamme Etelä-Suomen alueella. Ensimmäinen kohteesi on yksi uusista alkavista tai käynnissä olevista hankkeistamme pääkaupunkiseudulla. Projektit käynnistyvät vaiheittain vuoden 2026 aikana ja kestot vaihtelevat 1,5 vuodesta neljään vuoteen.
Työskentelet monipuolisessa roolissa osana talotekniikan organisaatiota. Valvot aliurakoitsijoiden työtä ja huolehdit, että heillä on edellytykset onnistua. Tavoitteesi on, että asennustyöt tulevat tehdyksi ajallaan, laadukkaasti ja kannattavasti, unohtamatta meille erityisen tärkeitä asioita: ympäristöä ja työturvallisuutta.
Teet tiivistä yhteistyötä hankkeen muiden talotekniikka-asiantuntijoiden, -insinöörien sekä rakennuspuolen kollegoiden kanssa, ja yhdessä vastaatte siitä, että asiakkaamme on tyytyväinen toimintaamme.
Tehtävääsi sisältyy LVI-teknistä asiantuntijuutta vaativia tehtäviä, toteutusvaihtoehtojen vertailua ja -valintoja sekä kustannustehokkaita hankintoja. Tehtävässäsi pääset myös vastaamaan osaltasi johtamasi osa-alueen taloudellisesta johtamisesta sekä ennustamisesta. Työssäsi vastaat hankkeessa toimivalle talotekniikkapäällikölle.
Työsuhteen tiedot
Työsuhteesi on voimassa toistaiseksi ja toivottu aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian, mutta viimeistään 1.8.2026.
Toimipaikkasi sijaitsee työmaalla ja sinulle nimetyt kohteet sijaitsevat pääsääntöisesti Uudenmaan alueella. Työtehtävien hoitaminen voi lisäksi edellyttää matkustamista muualla Etelä-Suomessa.
Liity asiantuntevaan joukkoomme!
Kanssamme pääset mukaan mone