Liiketoimintamme kasvaessa haemme nyt Turvallisuusteknologia organisaatioomme Järjestelmäasiantuntijaa / System Specialistia kokoaikaiseen ja toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Vantaalle, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään tai Ouluun.
Järjestelmäasiantuntijan / System Specialistin tehtävässä toimit osana asiakkaiden etähallintaan, ohjelmistotukeen, sekä sisäiseen tekniseen tukeen keskittyvää asiantuntijatiimiä. Työnkuvaasi kuuluvat turvateknisten järjestelmien ja palvelinympäristöjen integraatiot, konfigurointi, käyttöönotto sekä päivitys- ja ylläpitotyöt. Yhdessä asiantuntijatiimisi kanssa varmistatte SaaS- ja ASP-ohjelmistoalustojemme laadukkaan toiminnan, jonka lisäksi olet vahvasti mukana kehittämässä yksikön toimintamalleja sekä ohjelmistoalustoja. Osallistut mahdollisuuksien mukaan myyntihankkeisiin asiantuntijan roolissa. Ensisijaisesti työntekopaikkasi sijaitsee Vantaan pääkonttorillamme, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä tai Oulussa mutta työtä voi tehdä myös osittain etänä.
Tehtävässä menestyminen edellyttää hyvää osaamista palvelin- ja verkkoteknologioista, sekä teknisistä turvallisuusjärjestelmistä. Olet asiakaskeskeinen ja ajattelet kaupallisesti, jonka lisäksi toimit oma-aloitteisesti osana asiantuntijatiimiä. Edellytämme kokemusta kulunvalvonta- kameravalvonta-, ja tallenninratkaisujen ohjelmointi- tai käyttöönottotöistä, sekä palvelimien ja verkkolaitteiden tuntemusta. Tehtävässä toimit markkinoiden uusimpien turvallisuusratkaisujen parissa, joka edellyttää sinulta oppimiskykyä ja halua kehittää osaamistasi.
Järjestelmäasiantuntijan tehtäviin valitulle teetämme turvallisuusselvityksen, jonka läpäiseminen on ehto työsuhteen alkamiselle.
Tehtävässä sinulta edellytetään vähintään seuraavaa osaamista:
Tekniset turvajärjestelmät (mm. kulunvalvonta ja videovalvonta)
Video- ja kulunvalvontajärjestelmien käyttöjärjestelmien konfiguroiminen
Kokemusta turvajärjestelmien järjestelmäintegraatioista
Sulautettujen turvajärjestelmien ylläpito
IP ver