Turun hovioikeudessa julistetaan haettavaksi kaksi hovioikeudenneuvoksen (T 14) virkaa
Työtehtävän kuvaus
Hovioikeudenneuvos on hovioikeuden tuomari. Hovioikeudenneuvoksen tehtävistä on säädetty tuomioistuinlaissa (25.8.2016/673).
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Tuomariksi voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.
Tuomariksi nimitettävällä on oltava tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito (tuomioistuinlaki 10 luku 1 ja 9 •).
Hakijalta odotamme
Hakijalta odotamme hyviä juridisia ja ICT-taitoja, kykyä erottaa ratkaisun kannalta olennaiset seikat sekä perustelutaitoa. Eduksi luetaan kokemus tuomarin tehtävistä.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina tuomarilta odotetaan muun ohella vastuuntuntoa ja kykyä huolelliseen, tulokselliseen ja itsenäiseen työskentelyyn sekä valmiutta kehittää omaa ammattitaitoaan ja koko työyhteisön osaamista. Tuomarilta odotetaan myös kykyä ottaa vastuuta tuomioistuimen kokonaistehtävästä ja tehdä yhteistyötä koko henkilöstön kanssa.
Tarjoamme sinulle
Turun hovioikeus on vakaa ja turvallinen työantaja, joka panostaa työhyvinvointiin ja hyvään työilmapiiriin. Lisäksi hovioikeus järjestää henkilökunnalle vuosittain monipuolisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Tarjoamme lounasedun, liikunta- ja kulttuurituen sekä hyvän ja kattavan työterveyshuollon.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).