Haluaisitko olla osa moniammatillista tiimiä, jonka tavoitteena on hyödyntää suomalaisia rekisteriaineistoja kansainvälisesti merkittävässä tutkimushankkeessa? Suomessa on vastikään käynnistetty laaja ja kansainvälisestikin hyvin merkittävä pragmaattinen kliininen rokotetutkimus, jossa tutkittavien seuranta toteutetaan lähes yksinomaan suomalaisten sosiaali- ja terveysrekisterien pohjalta. Kela vastaa hankkeessa hyödynnettävien rekisteritietojen hallinnasta ja muokkauksesta, sekä tutkimuksen suunnitteluun ja seurantaan liittyvistä analyyseistä.
Haemme moniammatilliseen projektitiimiimme sote-tiedon toisiokäytön tietoarkkitehtia (tietojenkäsittelytiede) viiden vuoden määräaikaiseen tehtävään. Tehtäväsi toisiokäytön tietoarkkitehtina (johtava asiantuntija) on suunnitella ja toteuttaa tutkimuksen tiedonhallinnan tietovirrat sekä tietomalli tutkimuksen analyysin tarpeisiin. Kliinisissä tutkimuksissa edellytetään tiedon luotettavuudelta hyvin korkeita standardeja. Vastaat osaltasi siitä, että projekti kykenee tuottamaan tutkimussuunnitelman ja tarkentuvan analyysisuunnitelman edellyttämät tehtävät laadukkaasti ja oikea-aikaisesti. Tehtäviisi kuuluu myös tutkimustiedon koko elinkaaren hallinnan ohjaus ja tuki.
Sinulla on vankkaa kokemusta ja näkemystä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmästä kertyvän tosielämän terveystiedon tiedonhallinnasta ja tietoarkkitehtuurista. Pidät kädet savessa työskentelystä ja olet tiimipelaaja.
Tämän projektin myötä edistät myös tiedon muita käyttömahdollisuuksia Kelan analyyttisessä käytössä (tilastot, ennusteet, tutkimus, muut tietopalvelut) tiiviissä yhteistyössä data scientistien ja tutkijoiden kanssa. Sinulla on hyvää kokemusta ja näkemystä siitä, mitä ja millä tavalla yksittäisissä käyttötapauksissa tuotettavia ratkaisuja voidaan yleistää niin, että ne palvelisivat yleisemmin terveystiedon toisiokäytön tietoarkkitehtuuria, tietomalleja ja tietovirtoja.
Tehtävässä menestymistä tukee hyvät valmiutesi viestintä-, organisoint