Meitä mehiläisiä on jo lähes 50 000 eikä kahta samanlaista. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Haemme sairaanhoitajaa tai terveydenhoitajaa vuoden loppuun saakka kestävään säännölliseen keikkatyöhön kesäkuusta alkaen.
Hoitajalta edellytetään aikaisempaa kokemusta rokotustehtävistä, suoritettua sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan tutkintoa, voimassa olevia LOVe-lääkelupia, Valviran Julkiterhikki-rekisteröintiä sekä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä kaikilta, jotka täyttävät THL:n riskikriteerit.
Työ arkisin apteekissa tehtävää rokotuspalvelua. Työn toivottu aloitusaika mahdollisimman pian kesäkuun aikana. Kesäkuussa työpäiviä 3pv/vko, jonka jälkeen työpäiviä 1-2 kertaa viikossa. Tarkoituksena sopia asiakkaamme kanssa sinulle joka viikko toistuvat säännölliset rokotuspäivät. Vuorojen työajat klo 12-18 ja klo 10-16. Työhön saa perehdytyksen.
Rokottamisen lisäksi muita mahdollisia työtehtäviä vuorossa: tikkien poisto, korvahuuhtelu, injektioiden anto
Mitä hoitajan työ pitää sisällään hoitajavuokrauksessa?
Työtehtäväsi ovat monipuolista hoitotyötä tilaajan yksiköissä ja tehtävät vaativat itsenäistä, oma-aloitteista ja joustavaa palveluasennetta. Sovit meille, jos olet valmis tuottamaan laadukasta palvelua ja vahvistamaan työyhteisöämme omalla valoisalla persoonallasi.
Hoitajilta toivomme luotettavuutta ja mahdollisuutta sitoutua pidempiaikaisesti. Valtakunnallisena työnantajana voimme tarjota työtä myös muuttuvissa elämäntilanteissa.
Palkkaus: Meillä on käytössä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen palkkaluokka G24. G24-palkkaluokan tuntipalkka kokemusvuosista riippuen on muu Suomi alueella 16,71-18,35€/h. Keikkatyösuhteessa palkan yhteydessä maksetaan lisäksi lomakorvaus, joka on 9% tuntipalkasta.
Mehiläinen tarjoaa työntekijöilleen monipuolisia henkilöstöetuja:
Mehiläinen haluaa pitää h