Haku päättyy 10.6.2026 16:00
Palkka OVTES
Palvelussuhde 10.8.2026 - 13.3.2027
Julkaistu 27.5.2026 15:00
Osoite Holmanmoisionpolku 1 00840
Ammattiala Perusopetuksen opettajat
Työavain KASKO-01-501-26
Haemme Laajasalon peruskouluun erityisopettajan sijaista.
Laajasalon peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jonka toiminnassa korostuu lähikouluperiaate. Luokka-asteiden 1-9 lisäksi koulussamme on neljä alueellista erityisluokkaa. Koulussamme voi opiskella ensimmäiseltä luokalta alkaen kaksikielisessä suomi-englanti -opetuksessa, kolmannelta luokalta alkaen musiikin ja seitsemänneltä luokalta alkaen liikunnan painotetussa opetuksessa. Oppilaita on noin 1000 kahdessa lähekkäin sijaitsevassa toimipisteessä.
Erityisopettaja antaa oppilaille ryhmäkohtaista tukea. Tämän lisäksi erityisopettaja voi antaa oppilaskohtaisena tukitoimena erityisopettajan antamaa opetusta muun opetuksen yhteydessä. Työnkuvaan kuuluu erityispedagoginen konsultaatio, joka toteutuu erillisten, yhteisten keskustelujen kautta sekä samanaikaisopetuksessa oppituntien aikana näyttämällä mallia ja ohjaamalla.
Laajasalon peruskoulu sijaitsee Laajasalon saaren ytimessä metsien, meren ja hyvien harrastusmahdollisuuksien äärellä. Toteutamme laadukasta oppilaskeskeistä opetusta ja yhteisopettajuutta. Alueella perheet tuntevat toisensa, mikä luo kylämäistä, lämmintä yhteisöllisyyttä. Toiminta-ajatuksemme on Lentoon Laajikasta - ilo, luovuus, arvostus, ystävyys. Tutustu koulumme toimintaan Instagramissa @laajasalon_peruskoulu ja Facebookissa Laajasalon peruskoulu.
Viimeisimpien henkilöstökyselyjen mukaan Laajasalon peruskoulussa vallitsee vahva yhdessätekemisen, kehittämisen ja toisten auttamisen kulttuuri.
Miksi meille töihin?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä vi