Vuoden harmain päivä, aito oikea Jaffa, Suomen vahvin vesi Vichy Original… eikä Suomesta löydy montaa myymälää ilman Hartwallin juomia. Hartwallilla valmistetaan klassikkojuomia aina raitakuosisesta lonkerosta kesämuistoja herättävään Jaffaan. Kaiken takana ovat tietenkin ihmiset, huikeat hartwallilaiset. Tule mukaan vahvistamaan Suomen parasta myyntikenttää! Haussa on työkaveri huolehtimaan siitä, että kuluttajat ihastuvat juomiimme kaupoissa ja asiakkaamme menestyvät avullamme vielä paremmin.
Myynninedistäjä kauppakanavaan Vaasan alueelle, hakuaikaa jatkettu
Vahvistamme Suomen parasta myyntikenttää kauppakanavassamme Pohjanmaalla innokkaalla tulevaisuuden tekijällä nykyisen pitkäaikaisen työntekijämme eläköityessä. Asuinpaikkasi voi olla esimerkiksi Vaasan alueella. Olemme jatkaneet tämän rekrytoinnin hakuaikaa. Huomioimme aikaisemmat hakemukset osana rekrytointia.
Myynninedistäjänä vastaat Hartwallin tuotteiden myynnistä, näkyvyydestä ja esillepanojen houkuttelevuudesta. Saat vastuullesi asiakkuuksia, joiden kanssa työskentelet tiiviisti ja tuet asiakkaitasi kasvamaan. Varmalla ja tarkalla työskentelylläsi huolehdit, että toimintamme on laadukasta ja täytämme asiakkaidemme odotukset.
Tätä työtä et tee yksin, sillä tukenasi on energinen ja yhteen hiileen puhaltava tiimi, jonka kanssa mahdollistatte Hartwallin myynnin kehittymisen suunnitelmien mukaisesti.
Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin ja lonkerosta energiajuomiin. Tuotemerkeistämme löytyy suomalaisten rakastamat Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle, Hartwall Vichy Original, Lahden Erikois ja Pepsi MAX. Panimotuotteiden ja virvoitusjuomien lisäksi olemme Suomen suurin viinien maahantuoja.
Tulevat tehtäväsi Hartwallilla
Myynninedistäjänä olet mukana siellä missä tapahtuu – myymälöissä, asiakkaiden arjessa ja juomahyllyjen äärellä. Kehität myyntiä tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja viet kaupallisia ideoita käytäntöön.
Työ on monipuolinen yhdistelmä myyntiä, asi