HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Taloussihteerin tehtävässä toimitaan taloushallinnon ja yleishallinnon asiantuntijana ja tehdään taloushallintoon liittyviä tehtäviä ja huolehditaan niiden järjestämisestä ja tekemisestä virastossa.

Työtehtävän kuvaus

Tehtävässä kehitetään talousyksikön toimintaa ja toimitaan yhdyshenkilönä esim. henkilöstön, osastojen, Tuomioistuinviraston ja Palkeiden välillä.

Taloussihteerin tehtävän keskeisiä osa-alueita ovat taloushallintoon, kilpailutuksiin, hankintoihin ja sopimuksiin liittyvät tehtävät sekä niiden valmisteluun, järjestämiseen, seurantaan sekä reklamaatioihin liittyvät tehtävät. Tehtävään kuuluu myös osto- ja myyntilaskutukseen, palkkio- ja korvauslaskentaan, lautamieshallintoon, inventaareihin ja arkistointiin liittyviä tehtäviä. Tarvittaessa myös talouspäällikön sijaistamista.

Tehtävä sisältää myös vastuualueen ja/tai oman toiminnon perehdyttämistä, ohjeistusta ja neuvontaa. Tehtävä sisältää lisäksi oman vastuualueen suunnittelua ja kehitystä yhdessä talouspäällikön kanssa. Taloussihteerin tehtävään voi kuulua myös viraston työjärjestyksessä määrättyjä tai laamannin tai hallintojohtajan määräämiä tehtäviä.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Oikeusministeriön hallinnonalan eräiltä virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1126/2003) mukaan virassa vaaditaan kaksikielisessä käräjäoikeudessa joko suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

SuomiSuullinen osaaminen: Hyvä

Kirjallinen osaaminen: Hyvä

Ymmärtäminen: Hyvä

Hakijalta odotamme

Tehtävä vaatii monipuolista ammatillista erityisosaamista. Parhaat valmiudet saadaan korkeakoulu- tai opistotason tutkinnolla sekä hyvällä ammatillisella kokemuksella. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää työkokemus

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Taloussihteeri at Helsingin käräjäoikeus | EuroTalent AI