Varhaiskasvatuksen opettaja, Lansankallion päiväkoti

EspooCompetitive0 applicants

About this role

Tervetuloa päiväkotiimme töihin!

Hei varhaiskasvatuksen opettaja, tervetuloa Lansankallion päiväkotiin, jossa tarjoamme varhaiskasvatusta kahdessa ryhmässä 1-5-vuotiaille lapsille.

Haemme opettajaa 1-3-vuotiaiden "Tikankolon" ryhmään mutta meillä on mahdollisuus keskustella vielä myös 2-5-vuotiaiden ryhmän opettajan sijaisuudesta.

Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä. Molemmissa ryhmissä ja varsinkin isompien ryhmässä näkyy vahva erityispedagoginen osaaminen, sillä siinä on ollut vuosia erityis- tai pienennetty ryhmä, joka nyt kuitenkin päättyy tähän kevääseen.

Huumori ja tilannekomiikka sekä työkavereiden tuki keventävät työtämme.

Työkavereinamme ja sparraajinamme toimivat myös myös laaja-alainen erityiskasvatuksen opettaja (lveo) sekä kieli- ja kulttuuriopettaja (kieku). Henkilökuntaan kuuluu kasvattajien lisäksi laitosapulainen, jonka tehtävänkuvaan kuuluvat sekä keittiötyöt että ryhmissä auttaminen.

Teemme yhteistyötä lähellä sijaitsevan Kallionkujan päiväkodin sekä Satumaan ryhmiksen kanssa mm. erilaisten kuukausittaisten kokousten sekä arviointi-, kehittämis- ja tyhypäivien merkeissä sekä toisinaan myös yhteisten esitysten ja tapahtumien parissa.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat osaltasi lapsiryhmän pedagogiikasta: toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, dokumentoinnista ja arvioinnista.

Lisäksi vastaat lapsen vasujen laatimisesta yhdessä vanhempien kanssa sekä ryhmäsuunnitelman kirjaamisesta. Yksi tärkeimmistä tehtävistäsi on kuitenkin sensitiivinen ja positiivinen vuorovaikutus lasten, vanhempien ja henkilökunnan kesken.

Sinulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhösi ja koko työyhteisön asioihin. Meille on hyvät kulkuyhteydet. Luonto ja ulkoliikuntamahdollisuudet ovat aivan nurkan takana. Tervetuloa joukkoomme!

Työpaikan nimi ja osoite: Lansankallion päiväkoti, Vasamatie 3, 02630 Espoo

Työaika: 38 h 15 min/viikko

Tehtävä on määräaikainen ajalle 3.8.2026 - 6.6.202

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Varhaiskasvatuksen opettaja, Lansankallion päiväkoti at Espoon kaupunki | EuroTalent AI