Henkilökohtainen avustaja, Henkilökohtaisen avun keskus, Juva

JuvaCompetitive0 applicants

About this role

Hae mukaan ammattitaitoiseen ja Eloisaan joukkoon!

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee henkilökohtaista avustajaa määräaikaiseen työsuhteeseen vammaispalveluun henkilökohtaisen avun keskukseen omaan avustajatoimintaan Juvalle ajalle 22.6.2026-31.12.2026.

Henkilökohtaisen avustajan työtehtäviin kuuluu vammaispalvelun henkilökohtaisen avun oman avustajatoiminnan asiakkaiden avustaminen kotona ja kodin ulkopuolella, kuten esimerkiksi päivittäisissä toimissa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Henkilökohtaisen avun oman avustajatoiminnan työntekijänä pääset tekemään mielenkiintoista itsenäistä työtä tiimin tuella. Tehtävä sijoittuu Juvalle, mutta toimimme koko hyvinvointialueella. Työ edellyttää ajokorttia ja auton käyttö mahdollisuutta.

Toimimme osallistavalla ja kuntouttavalla työotteella. Toivomme hakijoilta hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työhön, joustavuutta sekä reipasta ja positiivista asennetta. Työvuorojen pääpaino on arkipäivissä, mutta työ sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä.

Eloisa tarjoaa yli 60 päivää kestäviin työsuhteisiin etua käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin.

Henkilökohtaisen avustajan tehtävään ei ole laissa määriteltyä kelpoisuusvaatimusta.Lisäksi edellytetään tehtävän hoitamisen kannalta riittävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Palvelussuhteessa noudatetaan koeaikaa., Vammaisten kanssa työskentelevän henkilön tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote ennen työn alkamista yli 3 kk:n palvelusuhteissa (valvontalaki 741/2023 28§).

Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemus tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta.

Juvalle töihin - etu uudelle paikkakunnalle muuttavalle työntekijälle: https://www.lammenasunnot.fi/juvalletoihin

https://etelasavonha.fi/tyopaikat

Lisätietoja antaa palveluesihenkilö Hanne Hynninen, hanne.hynninen@

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Henkilökohtainen avustaja, Henkilökohtaisen avun keskus, Juva at Etelä-Savon hyvinvointialue | EuroTalent AI