Fingrid toteuttaa yhtä maamme tärkeintä tehtävää: pidämme sähköt päällä Suomessa. Onnistuminen työssämme perustuu avoimuuteen, luottamukseen ja toimivaan vuorovaikutukseen. Tätä työtä ei kukaan voi tehdä yksin.
Etsimme nyt uuteen vakituiseen rooliin Helsinkiin sinua
PÄÄLLIKKÖ, SIIRTOKESKEYTYKSET
Etsimme osaavaa ja kehityshakuista päällikköä johtamaan uutta, noin viiden asiantuntijan Siirtokeskeytykset-yksikköä. Tehtävässä pääset vaikuttamaan siihen, miten Fingrid kehittää kantaverkon keskeytysten hallittua yhteensovittamista, operatiivista laskentaa ja riskienhallintaa tilanteessa, jossa sähköjärjestelmä muuttuu nopeasti ja toimintaympäristön vaatimukset kasvavat.
Kantaverkkoa rakennetaan, kunnossapidetään ja kehitetään jatkuvasti. Tämä edellyttää suunniteltuja siirtokeskeytyksiä, joiden aikana osa verkosta ei ole normaalisti käytettävissä. Samalla sähköjärjestelmän on toimittava luotettavasti, sähkönsiirron tarpeisiin on vastattava, markkinoiden toimintaedellytykset on turvattava ja asiakkaiden tarpeet on huomioitava mahdollisimman hyvin. Energiamurroksen myötä tämä kokonaisuus on muuttunut entistä haastavammaksi. Sähköntuotannon, kulutuksen ja siirtotarpeiden vaihtelu on kasvanut, ja verkon käyttötilanteet voivat muuttua merkittävästi jo päivien välillä. Siksi tarvitsemme entistä vahvempaa kykyä arvioida keskeytysten vaikutuksia, yhteensovittaa eri tarpeita ja kehittää toimintatapoja yli organisaatiorajojen.
Uuden Siirtokeskeytykset-yksikön tehtävänä on huolehtia siitä, että kantaverkon suunnitellut keskeytykset voidaan toteuttaa hallitusti osana sähköjärjestelmän käyttöä. Tämä tarkoittaa käytännössä keskeytysten vaikutusten arviointia käyttövarmuuteen, siirtokapasiteetteihin, asiakkaisiin ja markkinoihin. Yksikkö tukee päätöksentekoa analyyseillä ja kehittää toimintamalleja, laskentaa ja työkaluja, joiden avulla keskeytyksiä voidaan yhteensovittaa entistä paremmin muuttuvassa sähköjärjestelmässä.
Tehtävässäsi johdat noin viiden hengen asiantuntijatiimiä ja