Maahanmuuttovirastossa on avoinna ylitarkastajan virka 1.7.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Ylitarkastajan tehtävä voi sijoittua kansainvälisen suojelun osastolle, lupa- ja kansalaisuusosastolle tai valvontaosastolle viraston kulloisenkin tarpeen mukaan
Työtehtävän kuvaus
Tehtävä on asiantuntijatehtävä, joka palvelee Maahanmuuttoviraston ydinprosesseja poikkileikkaavasti kansallisen ja sisäisen turvallisuuden teemoissa, keskittyen erityisesti poissuljentaan. Ylitarkastaja osallistuu kokonaisuuksien kehittämiseen ja koordinoimiseen sekä koordinoi omaa vastuualuettaan tuoden siihen asiantuntijan näkökulman. Vastuualueena on erityisesti ns. poissuljentateemaan liittyvä kokonaisuus, johon kytkeytyy laajasti kansallisen ja sisäisen turvallisuuden tehtäviä sekä kansallista ja kansainvälistä sidosryhmäyhteistyötä. Tehtävä tehostaa ja sujuvoittaa etenkin turvallisuuskriittisten ja haastavaa oikeudellista arviointia sisältävien poissuljentaviitteellisten turvapaikkahakemusten käsittelyä. Tehtävään sisältyy myös vastuu teemaan liittyvästä ohjeistuksesta ja koulutuksesta. Ylitarkastajan tehtäviin voi lisäksi viraston ja tulosalueiden tarpeiden mukaisesti sisältyä erityyppisiä työtehtäviä, kuten esimerkiksi muita kansainväliseen suojeluun sekä suojeluaseman lakkauttamiseen ja peruuttamiseen, oleskelulupiin ja niiden jälkivalvontaan, kansalaistamiseen ja kansalaisuuden määrittämiseen sekä maasta poistamiseen liittyviä asiantuntijatehtäviä. Tehtävän tarkempi sisältö määritellään viraston ja tulosalueen tarpeen mukaan.
Tehtävään kuuluu mediavastuu. Tehtävään kuuluu myös ajoittaista matkustamista kotimaassa ja/tai ulkomailla.
https://migri.fi
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Tehtävään ei ole säädetty kelpoisuusvaatimuksia.
EnglantiSuullinen osaaminen: Hyvä
Kirjallinen osaaminen: Hyvä
Ymmärtäminen: Hyvä
RuotsiSuullinen osaaminen: Tyydyttävä
Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
Ymmärtäminen: Tyydyttävä
SuomiSuullinen osaaminen: Erinomainen
Kirjallinen osaam