Päiväkodin johtaja

EurajokiCompetitive0 applicants

About this role

Päiväkodin johtajan vakituinen virka

Eurajoen kunnassa on haettavana 7.6.2026 klo 21.00 mennessä päiväkodin johtajan vakituinen virka 1.9.2026 alkaen.

Viran ensimmäinen sijoituspaikka on Eurajoen keskustaan syksyllä 2026 avautuva uusi päiväkoti Makasiini, jossa toimii kaksi lapsiryhmää. Päiväkodin johtajan tehtävään kuuluu lisäksi kahden erillisissä toimipaikoissa sijaitsevan ryhmäperhepäiväkodin esihenkilönä toimiminen.

Päiväkodin johtajana vastaat päiväkodin ja ryhmäperhepäivähoidon pedagogiikan, henkilöstön ja talouden johtamisesta sekä asiakastyöstä ja toiminnan kehittämisestä.

Arvostamme osaavaa varhaiskasvatuksen johtamisen ammattilaista: teet työtä kehittämismyönteisellä ja osallistavalla työotteella, osaat organisoida ja tehdä päätöksiä ja sinulla on taito toimia muuttuvissa tilanteissa, sinulla on paineensietokykyä ja hyvät vuorovaikutustaidot ja digitaalista osaamista. Lisäksi arvostamme kokemusta varhaiskasvatuksen johtamistehtävistä.

Päiväkodin johtajana olet osa Eurajoen kunnan varhaiskasvatuksen vakatiimiä. Teemme yhteistyötä koko varhaiskasvatuksen kehittämiseksi kollegoiden, työyhteisön ja eri toimijoiden kanssa. Tarjoamme sinulle perehdytyksen tehtävään, johtamista tukevat rakenteet ja palvelut, kannustavan työyhteisön ja kollegoiden tuen sekä tarpeellista täydennyskoulutusta tehtävän hoitamiseksi.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 §:n mukainen kelpoisuus huomioiden 74 § ja 75 § voimaantulo- ja siirtymäsäännökset.

Valitun on ennen työtehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi) mukainen hyväksyttävä rekisteriote ja selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §).

Koeaika on 6 kk.

Palkkaus ovtes ja tasopalkkajärjestelmän mukaan.

Hakemukset sähköisesti kuntarekryn kautta, osoite www.kuntarekry.fi.

Minna Saaristo, vs. varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, puh. 044 4312542, minna.saaristo@eurajoki.fi

Eurajoen kunta, Sivistys, Varhaiskasvatus

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...