Asiakasvastaava / Työllisyys- ja kasvupalvelut, Seudun työnantajapalvelut

TampereCompetitive0 applicants

About this role

Tule meille asiakasvastaavaksi Seudun työnantajapalveluihin!

Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluissa edistämme vastuullista työllisyys-, yrittäjyys- ja elinkeinopolitiikkaa. Edesautamme uusien yritysten syntymistä sekä tuemme yritysten kasvua, turvaamme osaavan työvoiman kansallista ja kansainvälistä saatavuutta ja työvoiman osaamisen kehittämistä.

Vastaamme Tampereen seudun työllisyyspalveluista seudullisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Tuotamme laissa työvoimaviranomaiselle säädetyt tehtävät sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaiset tehtävät. Kaikessa tekemisessämme näkyy rohkeus, halu kehittää ja kehittyä.

Työtämme ohjaa asiakaslähtöinen toimintatapa: kuuntelemme asiakkaidemme tarpeita sekä kehitämme palveluja yhdessä. Teemme työtä uudistavalla työotteella.

Haemme asiakasvastaavaa vakituiseen virkaan Työllisyys- ja kasvupalveluihin. Tehtävä sijoittuu aloitusvaiheessa Seudun palveluihin Valkeakosken tai Akaan toimipisteeseen. Aloitus tehtävässä on sopimuksen mukaan.

Asiakasvastaavana tehtävänäsi on edistää yritysten ja työnantajien työvoiman saantia sekä työtä hakevien nopeaa työllistymistä. Asiakasvastaavana vastaat asiakkaiden osaamis- ja palvelutarpeiden tunnistamisesta, työnvälityksestä, rekrytointiprosessien sujuvuudesta ja asiakassuhteiden ylläpidosta. Työssäsi varmistat, että saadut toimeksiannot sujuvat asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tavoitteellisesti. Tehtävänäsi on hankkia ja hoitaa työnantaja-asiakkuuksia sekä palvella työnantajia rekrytoinneissa. Työtä tehdään kontaktoimalla työnantaja-asiakkaita ja käymällä aktiivista vuoropuhelua yritysten kanssa työvoimatarpeista, välittämällä yrityksiin tietoa tarjolla olevista työnhakijoista ja räätälöiden yritysten rekrytoinnin tarpeisiin työnantajakohtaisia yksilöllisiä ratkaisuja. Työ on luonteeltaan liikkuvaa, ja siinä painottuvat lähitapaamiset. Asiakasvastaavana sinulla on muutoskyvykkyyttä, positiivinen asenne, paineensietokykyä sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyö

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...