Job Description
Vahterus on hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä, edelläkävijä ja markkinajohtaja. Toimintamme tavoite on ollut alusta saakka selvä: pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme parhaan hitsatun levylämmönsiirrinratkaisun. llman lämmönsiirtimiä teollisuus ja kotitaloudet lakkaisivat toimimasta. Lämmönsiirtimien tehokkuus on myös keskeinen tekijä erityisesti nyt, maailman siirtyessä käyttämään uusia energiamuotoja.
Haemme nyt kahta suunnittelijaa tuotteistamaan kansainvälisten asiakkaidemme tilauksia ja kasvamaan lämmönsiirtimien ja paineastioiden asiantuntijoiksi. Asiakkaamme toimivat energia-, kemian ja kylmätekniikan sektoreilla. Työpäiväsi koostuvat lämmönsiirtimien suunnittelutyöstä sekä asiakasaineistojen valmistelusta ja tekemisestä. Pidät myös aktiivisesti yhteyttä asiakkaisiimme sekä muihin ulkoisiin sidosryhmiin kuten luokituslaitoksiin, sisäisiä sidosryhmiä unohtamatta.
Suunnittelijamme työskentelevät joko siellä, missä action on, eli tehtaallamme Kalannissa tai vaihtoehtoisesti viihtyisässä Raision toimistossamme, tilanteen mukaan ja kumpi tahansa sinulle sopii paremmin. Työn tekemisen tavoissa olemme joustavia, etätyömahdollisuus on osa arkeamme.
Odotamme sinulta
Insinöörin tai teknikon koulutusta
AutoCAD 2d / 3d sekä MS-Office-ohjelmien hallintaa
Itsenäistä päättely- ja ongelmanratkaisukykyä
Erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Arvostamme työkokemusta kemia ja prosessilaitosten mekaanisesta suunnittelusta tai laivapuolen mekaanisesta suunnittelusta.
Kokemus lujuuslaskennasta eri ohjelmistoilla (esim. Nextgen, Compress, PV-Elite sekä FEM-työkalut kuten Nastran, Ansys tai Femap) katsotaan eduksi
Tuntemus painelaitekoodien vaatimuksista (esim. EN13445-3/ ASME VIII Div 1) katsotaan suureksi plussaksi
Tarjoamme sinulle
Vahterus Oy tarjoaa sinulle työympäristön, jossa saat haastaa itseäsi. Me arvostamme henkilökuntamme kehittymistä ja kouluttautumista työn ja roolin kautta. Perheyrityk