HelmiSimpukka-ketjun asemilla pääset työskentelemään erilaisten työtehtävien parissa! Asemat ovatkin tunnettuja reippaasta ja iloisesta palvelusta sekä viihtyisästä ilmapiiristä, jonka luovat aseman iloiset työntekijät! Menestyt työssäsi varmasti, kun olet oma-aloitteinen, palvelualtis ja täyttänyt 18 vuotta ja mikä tärkeimpänä; sinulla on asenne kunnossa!
Työ on mielenkiintoista sekä sopivasti haastavaa, eikä työpäivien aikana taatusti pitkästy. Omaat aurinkoisen ja joustavan asenteen työntekoon eikä pieni kiirekään kykene haihduttamaan hymyä huuliltasi. Sinun ei tarvitse olla valmis ammattilainen töihin tullessasi, sillä asemalla sinut perehdytään ja koulutetaan työhön.
Tässä työssä pääset tekemään ja oppimaan monipuolisia työtehtäviä mm. pizzojen tekemistä, erilaisten pikaruokatuotteiden valmistusta, kassatyötä, siisteydestä huolehtimista, sekä kahviotuotteiden riittävyydestä huolehtimista.
Työtunteja 20-30h/vko ja töitä on tarjolla 1.6-31.8.2026 väliseksi ajaksi. Mahdollisuus jatkaa kesän jälkeen tarvittaessa töihin kutsuttavana tekijänä esim. opiskeluiden ohella.
Työtä tehdään arkisin ja viikonloppuisin. Edellytämme sinulta suomen kielen osaamista sekä intoa oppia uusia asioita. Eduksi katsomme aikaisemman kokemuksen liikenneasemaravintolassa tai kahvilassa työskentelystä sekä muusta soveltuvasta asiakaspalvelu- ja kassatyöskentelytyöstä.
Mikäli koet olevasi etsimämme henkilö, laitathan hakemuksen mahdollisimman pian!
Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.