Iltapäivätoiminnan vastaava ohjaaja Ylästön koululle Vantaalla

VantaaCompetitive0 applicants

About this role

Tule rakentamaan lapset osallistavaa, hauskaa ja innovatiivista iltapäiväkerhotoimintaa. Olet innostava tiimipelaaja, jolla pysyy monet langat käsissä yhtä aikaa.

Nano, lasten ja nuorten kerhotoiminta on yritys, joka toimii palveluntuottajana Helsingin ja Vantaan kaupungeille. Nano järjestää koululaisten iltapäiväkerhotoimintaa 7-8-vuotiaille lapsille ja Nanolla on ryhmiä yhteensä neljällätoista koululla.

Haemme Ylästön koulun ryhmään Vantaalla koululaisten iltapäivätoiminnan vastaavaa ohjaajaa. Vastaava ohjaaja tulee toimimaan 5 hengen työtiimin vetäjänä. Oleellisimmat taidot tässä työtehtävässä ovat erinomaiset vuorovaikutustaidot, hyvä organisointikyky ja vahva kokemus lapsiryhmien ohjaamisesta. Eduksi katsotaan myös kokemus erityisen tuen lasten kanssa työskentelystä.

Vastaava ohjaaja on vastuussa kerhon päivittäisestä toiminnasta. Hänen tehtävänään on motivoida ja auttaa tiimiläisiä pääsemään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen työssään. Vastaavalla ohjaajalla on oltava kokemusta lapsiryhmien ohjaamisesta, jotta hän voi tarvittaessa ohjata ja auttaa muita ohjaajia heidän työssään. Kerhon toiminta suunnitellaan yhteistyössä Nanon alueohjaajan ja tiimiläisten kanssa. Vastaavan ohjaajan työnkuvaan kuuluu myös vanhemmille suunnatun tiedottamisen suunnittelu ja toteuttaminen sekä yhteistyö koulun henkilöstön kanssa.

Nanon iltapäiväkerhotoiminta on organisoitua ja selkeätä. Tavoitteenamme on, että lapset viihtyvät kerhoissamme, saavat mielekästä toimintaa ja kokevat ohjaajamme turvallisina ja osaavina aikuisina. Iltapäiväkerhotoiminta on ryhmätoimintaa, joten työssä korostuu ryhmäohjaamisen taidot. Hakijan tulee osata olla hauska ja motivoiva, mutta samalla myös jämäkkä ja rajat asettava aikuinen.

Kerhopäivä koostuu ulkoilusta, välipalasta, läksyjen teosta ja vaihtuvasta harrastetoiminnasta. Järjestämme jokaisena päivänä lapsille muutaman harrasteaktiviteetin, joihin he voivat osallistua. Kerhossamme on ollut mm. liikuntaa eri muodoissa esim. palloilulajeja,

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...