*Tehtävän kuvaus**
Suomen Judoliitto hakee markkinointihenkistä hankekoordinaattoria liikunnallista elämäntapaa edistävään kaksivuotiseen hankkeeseen: Judolla liikkeelle -saavutettava, turvallinen ja yhteisöllinen judo kuulovammaisille ja iäkkäille. Hanke on OKM:n rahoittama. Työn voi tehdä yksityishenkilönä tai yrittäjänä.
*Onnistumisen edellytykset**
Kokemusta tai tietämystä liikunta- tai urheiluseuratoiminnasta
Hyviä yhteistyötaitoja sekä kykyä verkostoitua
Oma-aloitteisuutta, innovointikykyä ja tahtoa viedä asioita eteenpäin
Kiinnostusta yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden edistämiseen
Organisointikykyä ja taito viedä hankkeet tavoitteiden mukaan aikataulussa maaliin
Hankekokemusta
*Eduksi katsotaan:**
Kokemusta ja osaamista liikunnan- ja urheilun brändäyksestä sekä markkinoinnista.
Osaaminen erityisryhmien liikunnasta (esim. ikääntyneet, soveltava liikunta)
*Mitä tarjoamme**
Pääset tutustumaan judoon, hienoon monipuoliseen lajiin ja valtakunnalliseen seurayhteisöön sekä lajiliiton toimintaan.
Merkityksellisen työn liikunnan, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen parissa
Kivan pienen työyhteisön ja hallituksen tuen hankkeelle.
Mielenkiintoisen ja kunnianhimoisen hankkeen, jossa saat vastuuta ja pääset näyttämään osaamisesi.
Kaksi vuotta kestävä projektiluontoinen hanke, jonka toisen hankevuoden toteutuminen riippuu OKM:n myönteisestä päätöksestä jatkovuoden osalta. Ensimmäinen projektivuosi ja työsuhteen kesto on 1.9.2026 - 31.5.2027. Työaika n 25h viikossa.
*Hankkeesta**
Hankkeessa luodaan judoseuroille inklusiivinen toimintamalli, jonka avulla pystytään lisäämään kuulovammaisten ja iäkkäiden fyysistä aktiivisuutta, tasapainoa ja liikkumisvarmuutta sekä vahvistaa sosiaalista osallisuutta. Luomme tukimateriaalia judoseuroille ja koulutamme seuratoimijat tarjoamaan saavutettavaa liikuntaa hankkeen kohderyhmille. Hankkeessa tehdään yhteistyötä paitsi judoseurojen ja parajudovalmentajien myös mm. seniori-