Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten puolestapuhuja ja yhteiskunnallinen uudistaja. Yhdessä eri toimialoja edustavien jäsenliittojemme kanssa olemme mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa suomalaiset yritykset uudistuvat ja kasvavat, tarjoavat ihmisille työtä ja myös rahoittavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Päätyötämme on vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja lainsäädännön valmisteluun sekä tukea sitä osallistumalla julkiseen keskusteluun. Toimintaamme ohjaavat markkinatalouden, vastuullisuuden ja yrittäjyyden periaatteet.
Tavoittelemme osaajia erilaisista taustoista ja moninaisilla kyvykkyyksillä. Haluamme edistää monimuotoisuutta työyhteisössämme. EK on huippuosaajien ja hyvien tyyppien talo.
Haemme nyt asiantuntijaa EK:n Yrittäjyys- ja kansainvälinen kauppa -vastuualueelle
EK:n Yrittäjyys- ja kansainvälinen kauppa -vastuualueen yrittäjyystiimissä päätehtävämme on edistää suomalaisten pk-yritysten kasvua ja uudistumista niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Tehtävänkuvaasi kuuluu yrittäjyyden ja elinkeinopolitiikan vaikuttamistyön suunnittelu ja toimeenpano päättäjäkentässä sekä EK:n kesällä julkaistavan Yrittäjyysohjelman jalkauttaminen. Tuet EK:n sadasta omistajayrittäjästä koostuvan Yrittäjävaltuuskunnan toimintaa sekä hyödynnät valtuuskuntaa suunnitelmallisesti vaikuttamistyössä.
Tehtäviisi kuuluu työskentely kotimaisen yrittäjyyden ja omistajuuden, pk-yritysrahoituksen sekä viennin ja kansainvälistymisen edistämisen parissa. Lisäksi ideoit ja viet käytäntöön erilaisia hankkeita, jotka edistävät pk-yritysten kasvua ja uudistumista. Viestintä on oleellinen osa EK:n asiantuntijan tehtävänkuvaa.
Onnistuaksesi uudessa tehtävässäsi odotamme sinulta:
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
Kokemusta vaikuttamistyöstä sekä päättäjä- ja pk-yritysverkostoissa toimimisesta
Vahvaa kirjallista ilmaisua, vuorovaikutustaitoja ja viestintäosaamista
Ratkaisuhakuista ja kehittämisorientoitunutta työskentelytapaa ja kykyä hahmottaa laajoja ko