Avustajakoira - Assistenthund ry on valtakunnallinen, vuonna 1996 perustettu avustajakoiran käyttäjien yhdistys. Yhdistyksen päätehtävät ovat vaikuttamistyö, vertaistuki sekä virallisen avustajakoiran tuetun itsekouluttamisen mahdollistaminen kansainvälisesti auditoitavassa (ADI) tuetussa itsekoulutustoiminnassa.
Haemme nyt yhdistyksellemme kehittämis- ja rahoituspäällikköä kehittämään rahoituspohjaamme sekä toimintamme keskeisiä osa-alueita olemalla samalla tärkeä osa vammaisten avustajakoiran käyttäjien arkea.
Etsimme empaattista ja tehokasta järjestökentän osaajaa, jolla on kokemusta vammaisten henkilöiden kanssa toimimisesta. Sinulla on näyttöjä ja osaamista eri rahoitushakujen menestyksekkäästä hoitamisesta sekä ideoita varainhankinnan kehittämisestä. Koirakokemus ei ole välttämätöntä – kiinnostus koulutuspolkujen rakentamista, rahoitusta ja varainhankintaa kohtaan on tärkeämpää.
Päätehtäviisi kuuluu:
Rahoituspohjan kehittäminen ja vakauttaminen
Strategisten linjausten vienti käytäntöön tiiviissä yhteistyössä hallituksen kanssa (erityisesti yhdistyksen tuetun itsekoulutustoiminnan uudistamisen koordinointi)
Yhdistyksen päivittäistoiminnan koordinointi ja työntekijän esihenkilönä toimiminen
Osallistut päätehtäviesi ohella yhdistyksen päivittäiseen toimintaan ja kehittämiseen kaikilla osa-alueilla
Työskentely tapahtuu valtaosin etänä (sisältää satunnaisia läsnätapaamisia ja matkustamisia), sillä yhdistyksellämme ei ole erillisiä toimitiloja.
Edellytämme sinulta:
soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. järjestö- tai sosiaalialan korkeakoulututkinto)
taloudellista ja strategista osaamista
kykyä viedä läpi uudistuksia ja hallita laajoja asiakokonaisuuksia
kokemusta esihenkilötehtävistä ja hallintotyöstä
erittäin hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä sujuvaa englannin kielen taitoa
kykyä itsenäiseen ja itseohjautuvaan työskentelyyn, ja toimimaan rakentavasti muutoksen keskellä
sujuvia Microsoft 365 -ympäristön käyttötaitoja,