Hei just sinä! Nyt olisi paikka ja tarve uudelle henkilökohtaiselle avustajalle pidemmäksikin aikaa, kun avustajarinkiini tulee henkilömuutoksia 🤗
Oletko siis kaivannut osa-aikaista työtä, jossa sun työ on ihmisläheistä ja merkityksellistä, saat olla nelihenkisen perheen arjessa ja erityisesti mun apuna eri tavoin? Hae mulle tarvittaessa töihin kutsuttavaksi henkilökohtaiseksi avustajaksi, pääset moneen mukaan! 😊
Oon siis Hannastiina, nelikymppinen perheenäiti Muuramesta. Sairastan mm. EDS:ää eli Ehlers-Danlosin oireyhtymää, joka oireilee itselläni erityisesti nivelissä (sijoiltaanmenot, nuorena alkanut nivelrikko, mulle on tehty paljon ortopedisia toimenpiteitä, mm. olkapäiden luudutukset ja lonkan tekonivel) mutta myös muualla kehossa liitännäisongelmin. Arkeeni kuuluvat sujuvassa mutta tärkeässä sekamelskassa tietysti perhe ja läheiset, ihan tavallinen hyvä kotiarki, koira, huumori, keikat, konsertit ja festarit, kuntoutus- ja sairaalakäynnit, sisustaminen ja taidejutut, reissaaminen, kokemusasiantuntija-, kokemustoimija-, yhdistys-, vammaisneuvosto- sekä järjestöhommat ym. Joskus tehdään myös asioita fiiliksen mukaan ja vaikka vain ex tempore! 😊
Etsin siis yhtä, tarvittaessa nopealla varoituksellakin töihin kutsuttavaa, tunteja tekevää henkilökohtaista avustajaa töihin Muurame/Jyväskylä seudulla. Tunteja on tarjolla vaihtelevasti, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta varmasti kuitenkin kuukausittain ja ihan mukavasti, sillä tulet jakamaan tunnit parin muun rinkiini kuuluvan avustajan kanssa. Asenteeseeni kuuluu, että ollaan puolin ja toisin joustavia, eli kuuntelen myös vuorotoiveita. Toivon kuitenkin, että sinäkin joustat tarvittaessa, jos sellaisia hetkiä eteen tulee.
Työn aloitus tapahtuu heti, kun sopiva henkilö tehtävään löytyy. Ethän hae pelkästään kesätöitä tai työvoimaviranomaisen pakottamana, vaan aidosta halusta hakea juuri tätä paikkaa pidemmäksikin aikaa 🫶 Esim. opiskelijoille tämä työ sopii hyvin. Ensisijaisesti etsin henkilöä, joka on a