Erityisluokanopettajaksi Hattulaan?
Hattulan kunnassa on haettavana toistaiseksi voimassa oleva erityisluokanopettajan virka Juteinin koulun erityisluokassa 1.8.2026 alkaen.
Haemme kahdeksan oppilaan erityisluokkaan opettajaa, joka osaa ohjata ja tukea oppilaita yksilöllisesti oppimisen haasteissa. Erityisluokka tekee tiivistä yhteistyötä koulun muiden erityisluokkien sekä yleisopetuksen ryhmien kanssa ja oppilaat osallistuvat myös pedagogisesti joustavien oppimisympäristöjen opetukseen vahvuuksiensa mukaisesti.
Hyvät yhteistyötaidot ja joustavuus muuttuvissa opetustilanteissa ovat ominaisuuksia, joita arvostamme. Kokemus yhteisopettajuudesta ja tiimityöskentelystä katsotaan eduksi paikkaa täytettäessä.
Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti.
Virkaan valitun tulee toimittaa nähtäväksi itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Virkaan valittavan on myös esitettävä lääkärin myöntämä todistus terveydentilastaan ennen
tehtävässä aloittamista. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
https://hattula.fi/
Juteinin koulun rehtori Samu Rinne, samu.rinne@hattula.fi tai 050 323 7792
Juteinin koulu
Hattulan kunta toimii työnantajana noin 350 henkilölle, joista vakituisia on noin 250. Kunnan toiminta perustuu pyrkimykselle luoda helppo ja toimiva arki jokaiselle kuntalaiselle. Tavoitteenamme on tuottaa laadukkaita palveluita kuntalaistemme hyväksi. Kuntasektori tarjoaa töitä monipuolisesti erilaisiin tehtäviin niin hallinnon, elinvoiman kuin sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialoilla. Henkilöstö on tärkein voimavaramme. Siksi haluamme, että meillä työskentelee hyvinvoivia ja osaavia henkilöitä, jotka viihtyvät työssään. Pyrimme luomaan ilmapiirin, joka kannustaa ja tukee jokaista. Palkitsemme hyvästä työstä, tuemme kouluttautumista ja tarjoamme työntekijöillemme monipuolisia työsuhde-etu