Me SOS-Lapsikylässä puolustamme rohkeasti lapsen oikeuksia. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin.
TYÖKOKEILU on TE-toimiston tukema työllistymisjärjestely. Voit kysyä omasta TE-toimistostasi onko sinulla mahdollisuus päästä työkokeiluun.
Tule tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kanssamme!
Tietoa tehtävästä
Tarjoamme työkokeilupaikkaa varainhankinnan tehtävissä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.
Työkokeilussa pääset:
kohtaamaan ihmisiä erilaisissa tapahtumissa ja kampanjoissa
kertomaan SOS-Lapsikylän työstä lasten oikeuksien puolesta
keräämään allekirjoituksia lasten oikeuksia edistäviin vetoomuksiin
nostamaan esiin kertalahjoitusmahdollisuuksia kampanjoiden yhteydessä
jakamaan lippaita ja esitteitä yrityksille
mahdollisesti tukemaan ajoittain myös teletiimin toimintaa
Työ sopii henkilölle, joka haluaa kehittää ja oppia vuorovaikutus-, asiakaspalvelu- ja vaikuttamistaitoja käytännön työssä.
Tarjoamme sinulle
työkokeilun, jossa pääset tutustumaan uusiin työtehtäviin
joustavan työajan, joka sijoittuu välille:
ma–to klo 11–18
pe klo 10–17
kattavan perehdytyksen tehtävään
jatkuvan esihenkilön tuen onnistumisesi tueksi
HSL:n kuukausilipun ABC-alueelle
merkityksellisen ja monipuolisen työn järjestössä, joka edistää lasten oikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa
Toivomme sinulta
aktiivista ja itseohjautuvaa työotetta
hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja
halua kehittyä työssäsi
sitoutumista järjestömme arvoihin
hyvää suomen tai englannin kielen taitoa
Arvostamme kiinnostusta varainhankinnasta, asiakaspalvelusta tai myynnistä, voit hyvin oppia näitä taitoja tässä roolissa.
Kiinnostuitko?
Lähetä lyhyt esittely itsestäsi ja yhteystietosi osoitteeseen anu.katajikko@sos-lapsikyla.fi. Toivomme saavan hakemuksen toukokuun aikana, mutta toimithan nopeasti, sovimme aloituksesta heti sopivan henkilön löydyttyä