Oletko kokenut talouden asiantuntija, joka haluaa tehdä merkityksellistä työtä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi? Etsimme nyt Lasten ja nuorten keskukseen kehittämisorientoitunutta hallinto- ja talouspäällikköä perhevapaan sijaisuuteen. Tehtävä tarjoaa laaja-alaisen tarttumapinnan taloushallinnon koko kirjoon aina budjetoinnista, tilinpäätöksestä ja kassavirran hallinnasta sijoitustoimintaan ja avustusraportointiin. Toimit sparraavana esihenkilönä pienelle tiimille ja kehität aktiivisesti sisäisiä prosessejamme. Jos viihdyt itsenäisessä ja monipuolisessa roolissa, jossa pääset tukemaan työyhteisöämme asiantuntijuudellasi, olet meille mitä sopivin.
Miksi meille?
Meille työntekijöinä tärkeää on työskennellä aidosti merkityksellisten asioiden hyväksi. Meillä maanantai ei ole viikon kamalin päivä, vaan moni odottaa uutta työviikkoa innostuneena työstään. Osaamisesi lisäksi meille tärkeä olet sinä. Kiinnitämme rekrytoinnissa huomiota aina myös siihen, kuinka rakennamme toimivaa tiimiä ja että myös sinä viihdyt lähiyhteisössäsi, tiimissä. Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja perheystävällisyys ovat meille tärkeitä arvoja myös työnantajana. Lue lisää meistä ja arvoistamme työnantajana.
Tehtäväsi ja vastuualueesi:
Hallinto- ja talouspäällikkönä vastaat järjestön tukitoimintojen kokonaisuudesta toimien hallinto‐ ja taloustiimin esihenkilönä. Työpäiväsi koostuvat strategisesta suunnittelusta, operatiivisesta johtamisesta ja tiiviistä yhteistyöstä sidosryhmien kanssa (mm. hallitus, ulkoistettu kirjanpito ja palkanlaskenta).
Keskeiset painopisteet:
Talous: Budjetointi, tilinpäätöksen valmistelu, kassavirran hallinta ja ennusteet. Raportoit säännöllisesti hallitukselle ja vastaat sijoitustoiminnan operatiivisesta hoidosta.
Varainhankinnan tuki: Valmistelet avustushakemusten (mm. STEA ja OKM) talousosiot ja huolehdit raportoinnista sekä rahankeräysluvista.
Hallinto ja kehittäminen: Huolehdit sopimuksista, vakuutuksista ja GDPR-asioista. Toimit hallitustyöskentelyn tukena ja vast