Ammattilaiset yhdessä lasten parhaaksi. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun edelläkävijä. Ammattilaisiamme Suomessa ja yli 100 maassa yhdistää maailman tärkein tehtävä. Rakennamme parempaa tulevaisuutta lapsille yhdessä lasten, vapaaehtoisten ja kumppaneiden kanssa.
Lupaamme sinulle työpaikan, jossa teemme vaikuttavaa työtä, työskentelemme vahvalla ammattitaidolla ja arvostamme inhimillistä työkulttuuria.
Pelastakaa Lasten palvelutoiminnan kokonaisuuteen kuuluvat kaksi lastenkotia, kolme erityislastenkotia ja yksi perhekuntoutusyksikkö. Palvelutoiminnan tukena työskentelee Pelastakaa Lasten oma nuorisopsykiatri, kehittämispäällikkö sekä kokemusasiantuntijavanhempi. Palvelutoimintamme on ollut SHQS laaduntunnustuksen piirissä vuodesta 2012 alkaen.
Haemme nyt ohjaajaa
3 kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen lastenkoti Ritvalaan Vääksyyn.
Lastenkoti Ritvala on 7-paikkainen perustason lastenkoti luonnonkauniilla paikalla Vesijärven rannalla Vääksyssä. Asiakkaamme ovat 718-vuotiaita huostaanotettuja lapsia ja nuoria. Työtämme ohjaa yksilöllisyys ja osallisuuteen pohjautuva toimintakulttuuri, jonka olemme luoneet yhdessä lasten ja työryhmän kanssa.
"Ritvala on paikka, jossa voi olla vapaasti oma itsensä. Ritvalan aikuiset ovat mukavia ja sopivan tiukkoja. Ritvalassa parasta on minun mielestäni se, että täällä voi kertoa aikuisille omia asioita ja luottaa siihen, että he eivät kerro muille eteenpäin, ja heillä on vaitiolovelvollisuus. Ritvala on noin 62-64 vuotta vanha. Ritvalassa sinun ei tarvi miettiä, että aikuinen laiminlöisi sinun ajatukset. Ritvala on positiivinen talo ja täynnä kaikkia ihania paikkoja, lapsia ja aikuisia. Täällä on jalkapallokenttä, frisbee golf- telineitä mihin voi heittää frisbeetä, täällä on trampoliini ja täällä voi käydä rantasaunassa, voi laavuilla ja voi keinua sekä mönkkäriä on saanut ajaa. Ritvala on hieno ja todella mukava paikka". - Ritvalassa asuva