Ylitarkastaja 40.15

VantaaCompetitive0 applicants

About this role

Haemme ylitarkastajaa Keskusrikospoliisin teknisen tarkkailun operatiivisten ratkaisujen projekti-, kehitys- ja asiantuntijatehtäviin.

Työtehtävän kuvaus

Ylitarkastaja työskentelee asiantuntijana keskusrikospoliisin tutkintaosaston tiedonhankintalinjalle sijoitetussa vaativan tarkkailun -yksikössä.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Tehtävään ei ole säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

Hakijalta odotamme

Tehtävä sijoittuu Keskusrikospoliisin tutkintaosaston tiedonhankintalinjalle, jonka tehtävänä on tuottaa vaativan tarkkailun ja teknisen tarkkailun ratkaisuja ja asiantuntijapalveluja koko Suomen poliisille ja muille lainvalvontaviranomaisille.

Tehtävässä toimit projektipäällikkönä erilaisissa kehitysprojekteissa, jotka liittyvät salaiseen tiedonhankintaan eli tiedustelutiedon ja todistusaineiston keräämiseen. Työskentely tapahtuu osana asiantuntijatiimiä, jossa pääset toteuttamaan omia innovaatioita ja kehittämään lainvalvonnan menetelmiä ko. saralla.

Tehtävän koulutustavoitteena on ylempi korkeakoulututkinto, esimerkiksi soveltuvalta tekniseltä alalta.

Odotamme, että hallitset projektityöskentelyn lisäksi toimialaan liittyvät teknologiat ja yleisimmät työmenetelmät. Hallitset hyvin yleisimmät käyttöjärjestelmät, sekä tunnet tietojärjestelmien ylläpidon perusteet ja niiden merkityksen toimialan kehityksen näkökulmasta.

Omaat kokemusta toimittajahallinnasta ja kykenet johtamaan projekteja.

Odotamme lisäksi ymmärrystä ja osaamista seuraavista teknisistä osaamisalueista:

Skiptaaminen tai muu ohjelmointikieli (esim. Python, Powershell, VBScript, JavaScript).

Paikannusteknologiat ja televerkkojen toimintaperiaatteet.

Yleinen tietoturvallisuus ja riskien huomiointi.

Tietoliikenneteknologioiden tuntemus ja verkko-osaaminen.

Linux- ja Windows -käyttöjärjestelmien perushallinta ja käyttö.

Virtualisointiteknologiat.

Toimintaympäristömme on kansainvälinen ja yhtenä tärkeänä taitona tehtävässämme on teknisessä

Responsibilities

  • Skiptaaminen tai muu ohjelmointikieli (esim. Python, Powershell, VBScript, JavaScript).
  • Paikannusteknologiat ja televerkkojen toimintaperiaatteet.
  • Yleinen tietoturvallisuus ja riskien huomiointi.

Requirements

  • Tietoliikenneteknologioiden tuntemus ja verkko-osaaminen.
  • Linux- ja Windows -käyttöjärjestelmien perushallinta ja käyttö.
  • Virtualisointiteknologiat.

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...