Kiinteistökoordinaattori, Toimitilat
Sipoo on pääkaupunkiseudun kupeessa sijaitseva nopeasti kasvava ja ketterä kunta. Yhdyskunnan ja ympäristön toimialan Toimitilat -yksikkö vastaa kunnan toimitilojen vuokrauksista, siisteydestä, kiinteistöhoidosta ja korjauksista sekä rakennuttamisesta. Rakennuksia on yhteensä noin 100 (mm. kouluja, päiväkoteja ja kulttuurirakennuksia). Toimitilojen hallinnossa työskentelee yhteensä 13 henkilöä. Tämän lisäksi kentällä työskentelee kiinteistönhoitajia, korjausammattihenkilöitä ja siivoojia. Asiakkaitamme ovat lähtökohtaisesti rakennusten käyttäjät, yrittäjät, kuntalaiset ja päättäjät.
Haemme nyt joukkoomme
KIINTEISTÖKOORDINAATTORIA määräaikaiseen tehtävään ajalle 17.8.2026 - 31.7.2027 tai sopimuksen mukaan.
Kiinteistökoordinaattorina toimit asiakaspalvelupäällikön työparina ja ohjauksessa. Päivittäiseen työskentelyyn saat tukea myös tilapalvelupäälliköltä, tekniseltä isännöitsijältä, kiinteistönhoidon ja siivouksen esihenkilöiltä sekä korjauspuolen asiantuntijoilta.
Kiinteistökoordinaattorina päätyötehtäviäsi ovat muun muassa
yksikön asiakaspalvelu puhelimitse ja sähköpostilla
asiakkaiden esille tuomien asioiden selvitys ja eteenpäin välittäminen / tilaaminen
huonekalujen kartoitus ja myynti sekä siirtotilausten tekeminen
vuokrattavien ja myytävien tilojen käyttövalmistelut
muut avustavat tehtävät yksikössä tarpeen mukaan (esim. kokoussihteerinä toimiminen)
Kiinteistöalalle tyypilliseen tapaan yksikössämme jokainen päivä on kuitenkin omanlaisensa, joten työtehtävien osalta toivommekin avoimuutta ja joustokykyä. Työhön kuuluu päivittäin asiakaspalvelua ja noin puolet on toimistotyötä ja puolet kentällä tehtävää työtä.
Tarjoamme sinulle osaavan työyhteisömme tuen sekä joustavat työajat (klo 7-17 välillä) ja osittain mahdollisuuden myös etätyöhön perehdytyksen jälkeen erikseen sovittuina aikoina.
Edellytämme tehtävää tukevaa, soveltuvaa tutkintoa ja aikaisempaa työkokemusta kiinteistöalalta, eduksi kat