Vartijoita rakennustyömaakohteelle, Helsinki

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme työkavereita vartijan tehtäviin Helsinkiin mielenkiintoiselle rakennustyömaakohteelle. Tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisissa vartijan tehtävissä vilkkaassa ympäristössä yhdessä kohteen muun henkilöstön kanssa. Tule mukaan joukkoomme!

Työtehtävät

Tällä yhdellä Suomen suurimmista työmaista pääset työskentelemään muuttuvassa ympäristössä. Tärkeässä osassa työtehtävää on kohteen päivittäisen turvallisuuden varmistaminen, asiakkaan omaisuuden suojaaminen, ulkopuolisten pääsyn estäminen työmaalle, kulku- ja kameravalvonta sekä logistiseen toimintaan osallistuminen.

Työssä pääset kohtaamaan paljon erilaisia asiakkaita, joten tehtävässä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja. Olet tärkeässä roolissa ennaltaehkäisemässä ja reagoimassa erilaisiin poikkeus- ja vaaratilanteisiin sekä ylläpitämässä kohteen työturvallisuutta. Tällä työmaalla yksikään päivä ei ole samanlainen.

Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä Pasilaa. Tehtävät ovat vakituisia ja osa-aikaisia (80-100h/3vko). Työvuorot sijoittuvat kaikkiin viikonpäiviin ja vuorokaudenaikoihin.

Miksi meille?

Meillä olet osa kehittyvää, monipuolista ja osaavaa työyhteisöä, jossa avautuu säännöllisesti urapolkumahdollisuuksia.

Työtehtävän palkkaus: 13,10 €/h - 14,05 €/h (PAM Vartiointialan työehtosopimus taso III )

Tehtävän palkka määräytyy valittavan henkilön työkokemuksen mukaan.

Tarjoamme työsuhde-etuna Epassin, jota voit käyttää työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin.

Voit tutustua meihin tarkemmin tsekkaamalla, millaista on työskennellä meillä. Lue samalla lisää turvallisuuspalveluistamme.

Millaista tyyppiä etsimme?

Tämä tehtävä on tehty sinulle, mikäli viihdyt ulkona, olet tiimipelaaja, sopeudut nopeasti vaihtuviin tilanteisiin ja hektisiin vuoroihin. Kykenet toimimaan päivittäin muuttuvassa ja kasvavassa työmaaympäristössä.

Lisäksi sinulta löytyy:voimassaoleva vartijakortti

B-ajokortti

sujuva suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito

työturvallisuusk

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...